Torna ai cancelli del Ponte Arcobaleno
BIBLIOTECA

UGROFINNI
Finlandesi

MITI UGROFINNI
KALEVALA
Il Nono Runo
IL NONO RUNO
Note di P.E. Pavolini
Bibliografia
KALEVALA
Il Nono Runo
Sunto del runo

Canti magici, scongiuri e formule inserite nel runo

         
         
YHDEKSÄS RUNO

IL NONO RUNO

 
         
         
Väinämöinen narra al vecchio l'origine del ferro   Siitä vanha Väinämöinen
itse korjasta kohosi,
nousi reestä nostamatta,
yleni ylentämättä;
tuosta pirttihin tulevi,
alle kattojen ajaikse.
Quindi il vecchio Väinämöinen
si levò sulla dalla slitta;
si drizzò, non sostenuto,
e si alzò, senza sostegno;
s'avviò verso la stanza,
entrò tosto sotto il letto.
 
         
  10

Tuoahan hopeatuoppi,
kultakannu kannetahan:
ei veä vähäistäkänä,
pikkuistakana piätä

Portan un bricco d'argento,
recan una brocca d'oro:
ma non c'entra che un pochino,
non ci sta che un pocolino

 
    verta vanhan Väinämöisen,
hurmetta jalon urohon.
di quel sangue fluttuante
del superbo vecchio eroe.
 
         
  20

Ukko uunilta urahti,
halliparta paukutteli:
«Mi sinä lienet miehiäsi
ja kuka urohiasi?
Verta on seitsemän venettä,
kantokorvoa kaheksan
sun, poloinen, polvestasi
lattialle laskettuna!

Gridò il vecchio dalla stufa,
disse forte il barbagrigia:
«Chi degli uomini tu sei,
quale sei tu fra gli eroi?
già di sangue sette barche,
son colate, otto barili
dal ginocchio, meschinello,
via giù giù sul pavimento!

 
    Muut on muistaisin sanaset,
vaan en arvoa alusta,
mist' on rauta syntynynnä,
kasvanunna koito kuona».
Ben saprei d'altri scongiuri,
ma da prima non intendo
da che il ferro sia venuto,
donde il tristo sia cresciuto».
 
         
    Silloin vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
Ed il vecchio Väinämöinen
disse allor queste parole:
 
Le parole dell'origine del ferro 30

«Itse tieän rauan synnyn,
arvoan alun teräksen:
ilma on emoja ensin,
vesi vanhin veljeksiä,

«Io l'origin so del ferro
e il principio dell'acciaio:
l'aria fu la prima madre,
l'acqua il primo de' fratelli:

 
    rauta nuorin veljeksiä,
tuli kerran keskimäinen.
il più giovine fu il ferro,
fu nel mezzo a loro il fuoco.
 
         
    «Tuo Ukko, ylinen luoja,
itse ilmojen jumala,
ilmasta ve'en eroitti,
veestä maati manterehen.
Rauta on raukka syntymättä,
syntymättä, kasvamatta.
«Ukko, l'alto creatore,
il signor del firmamento,
separò dall'aria l'acqua
e dall'acqua fece terra,
senza che nascesse il ferro,
che crescesse il poveretto.
 
       
  40

«Ukko, ilmoinen jumala,
hieroi kahta kämmentänsä,

«Ukko allora, dio celeste,
ambe si fregò le mani,

 
    mykelti molempiansa
vasemmassa polven päässä.
Siitä syntyi kolme neittä,
koko kolme luonnotarta
rauan ruostehen emoiksi,
suu sinervän siittäjiksi.
le pigiò l'una coll'altra
sopra la gamba sinistra.
Di qui nacquer tre fanciulle,
tutte e tre forze creatrici,
madri tutte al ferro azzurro,
della ruggin genitrici.

 
         
  50

«Neiet käyä notkutteli,
astui immet pilven äärtä
utarilla uhkuvilla,
nännillä pakottavilla.

«Svelte mosser le fanciulle
sopra l'orlo di una nube,
con le gonfie lor mammelle,
co' capezzoli induriti.

 
    Lypsit maalle maitojansa,
uhkutit utariansa;
lypsit maille, lypsit soille,
lypsit vienoille vesille.
Alla terra munser latte,
sorse il latte dalle mamme;
sui terreni, sui paduli,
colò, sulle acque tranquille.
 
         
  60

«Yksi lypsi mustan maion:
vanhimpainen neitosia;
toinen valkean valutti:
keskimäinen neitosia;
kolmas puikutti punaisen:
nuorimpainen neitosia.

«Una munse latte nero,
la maggior delle fanciulle;
l'altra sparse latte bianco,
quella ch'era a loro in mezzo;
latte rosso stillò l'altra,
la più giovane fanciulla.
 
         
    «Ku on lypsi mustan maion,
siitä syntyi meltorauta;
ku on valkean valutti,
siit' on tehtynä teräkset;
ku on puikutti punaisen,
siit' on saatu rääkyrauta.
«E chi munse latte nero,
generò flessibil ferro;
e chi sparse latte bianco,
fece sorgere l'acciaio;
e chi latte stillò rosso,
fece nascer ferro duro.
 
         
  70 «Olipa aikoa vähäinen.
Rauta tahteli tavata
vanhempata veikkoansa,
käyä tulta tuntemahan.
«Ecco passa un po' di tempo.
Ed al ferro venne voglia
di veder, conoscer fuoco,
il fratello suo maggiore.
 
         
    «Tuli tuhmaksi rupesi,
kasvoi aivan kauheaksi:
oli polttoa poloisen,
rauta raukan, veikkosensa.
«Fuoco folle di furore,
crebbe tosto spaventoso
e volea bruciare il ferro,
il fratel suo miserello.
 
         
    «Rauta pääsi piilemähän,
piilemähän, säilymähän
tuon tuiman tulen käsistä,
suusta valkean vihaisen.
«Corse il ferro a rimpiattarsi,
un rifugio a ricercarsi
dalle mani del violento,
dalla gola del furioso.
 
         
  80

«Siitä sitte rauta piili,
sekä piili jotta säilyi

«Si nascose allora il ferro,
trovò allora suo rifugio
 
    heiluvassa hettehessä,
läikkyvässä lähtehessä,
suurimmalla suon selällä,
tuiman tunturin laella,
jossa joutsenet munivat,
hanhi poiat hautelevi.
dentro i mobili pantani,
nelle fonti ribollenti,
sul gran dorso del padule,
sulla ripida montagna,
dove i cigni fanno il nido,
covan l'oche i lor pulcini.
 
         
  90

«Rauta suossa soikottavi,
veteläisessä venyvi;
piili vuoen, piili toisen,
piili kohta kolmannenki

«Si distese nel pantano,
si corcò negli acquitrini;
si nascose un anno, un altro,
si nascose un anno ancora:

 
    kahen kantosen välissä,
koivun kolmen juuren alla.
Ei toki pakohon pääsnyt
tulen tuimista käsistä;
piti tulla toisen kerran,
lähteä tulen tuville
astalaksi tehtäessä,
miekaksi taottaessa.
fra due ciocchi, fra le barbe
si celò di tre betulle.
Non poté però sfuggire
dalle mani del violento;
bisognò che un'altra volta
presso al fuoco ritornasse;
ne doveva un'arme fare,
una spada fucinare.
 
       

 

  100

«Susi juoksi suota myöten,
karhu kangasta samosi;

«Corse il lupo lungo il lago,
calpestò l'orso la landa;
 
    suo liikkui suen jälessä,
kangas karhun kämmenissä:
siihen nousi rautaruoste
ja kasvoi teräskaranko
suen sorkkien sijoille,
karhun kannan kaivamille.
sotto i passi, tremò il lago,
sotto le zampe, la landa:
rugginoso sorse il ferro
e le spranghe dell'acciaio,
dove il lupo mise l'unghia
e posò l'orso i talloni.
 
         
  110

«Syntyi seppo Ilmarinen,
sekä syntyi jotta kasvoi.
Se syntyi sysimäellä,
kasvoi hiilikankahalla

«Ilmarinen fabbro nacque:
dove nacque, colà crebbe.
Sopra il monte del carbone,
sulla landa della brace,

 
    vaskinen vasara käessä,
pihet pikkuiset piossa.
col martel di rame in mano
ed in pugno le tenaglie.
 
         
  120

«Yöllä syntyi Ilmarinen,
päivällä pajasen laati.
Etsi paikkoa pajalle,
levitystä lietsimille.
Näki suota salmekkehen,
maata märkeä vähäisen,
läksi tuota katsomahan,
likeltä tähyämähän:

«Ilmari nacque di notte,
fe' di giorno la fucina;
cercò dove lavorare,
dove il mantice attaccare.
Vide un umido pantano,
un terreno acquitrinoso;
si accostò per ben vederlo,
osservarlo da vicino:

 
    tuohon painoi palkehensa,
tuohon ahjonsa asetti.
quivi il mantice depose,
fece qui la sua fucina.
 
         
    «Jo joutui suen jälille,
karhun kantapään sijoille;
näki rautaiset orahat,
teräksiset tierottimet
suen suurilla jälillä,
karhun kämmenen tiloilla.
«Ei seguì l'orme del lupo
e dell'orso le pedate;
vide il ferro germogliante
ed i grumi dell'acciaio
dove il lupo avea l'unghiate,
l'orso le piote posate.
 
         
  130

«Sanovi sanalla tuolla:
"Voi sinua, rauta raukka,

Pronunziò queste parole:
"O tu ferro miserello,

 
    kun olet kurjassa tilassa,
alahaisessa asussa,
suolla sorkissa sutosen,
aina karhun askelissa!"
sei davvero in brutto posto,
in un'umile dimora,
nel pantano che calpesta
l'orso, il lupo con le zampe!"
 
         
    «Arvelee, ajattelevi:
"Mitä tuostaki tulisi,
josp' on tunkisin tulehen,
ahjohon asettelisin?"

«E pensava, rifletteva:
"Cosa mai succederebbe
se nel fuoco lo mettessi,
lo portassi alla fucina?"

 
         
  140

«Rauta raukka säpsähtihe,
säpsähtihe, säikähtihe,

«Ebbe il ferro miserello
gran paura, gran spavento

 
    kun kuuli tulen sanomat,
tulen tuimat maininnaiset.
quando udì parlar del fuoco,
rammentare quel violento.
 
         
  150

«Sanoi seppo Ilmarinen:
"Ellös olko milläskänä!
Tuli ei polta tuttuansa,
herjaele heimoansa.
Kun tulet tulen tuville,
valkean varustimille,
siellä kasvat kaunihiksi,
ylenet ylen ehoksi:

«Ilmarinen fabbro disse:
"Non sia mai che così avvenga:
Fuoco non arde l'amico,
non offende il suo parente!
Se tu vieni alle sue stanze,
alle sedi della fiamma,
in bellezza crescerai
ed altero sorgerai:

 
    miesten miekoiksi hyviksi,
naisten nauhan päättimiksi".
spade ai forti porgerai,
le donzelle adornerai".
 
         
    «Senp' on päivyen perästä
rauta suosta sotkettihin,
vetelästä vellottihin,
tuotihin sepon pajahan.
«Al finir del giorno, il ferro
fu scavato dal pantano;
tolto fu dall'acquitrino
e portato alla fucina.
 
         
  160

«Tuon seppo tulehen tunki,
alle ahjonsa ajeli.
Lietsoi kerran, lietsoi toisen,
lietsoi kerran kolmannenki:

«Lo ficcò nel fuoco il fabbro,
lo posò nella fornace;
una volta soffiò, e due,
soffiò ancor la terza volta:

 
    rauta vellinä viruvi,
kuonana kohaelevi,
venyi vehnäisnä tahasna,
rukihisna taikinana
sepon suurissa tulissa,
ilmivalkean väessä.
si distese il ferro in pasta,
ribollirono le scorie:
si stirò siccome pane,
pan di segale o frumento,
dentro il gran fuoco del fabbro,
in potere delle fiamme.
 
         
  170

«Siinä huuti rauta raukka:
"Ohoh seppo Ilmarinen!
Ota pois minua täältä
tuskista tulen punaisen!"

«Gridò il ferro poveretto:
"Ilmarinen, caro fabbro!
deh mi togli dai tormenti
dalla fiamma rosseggiante!
 
       
    «Sanoi seppo Ilmarinen:
"Jos otan sinun tulesta,
ehkä kasvat kauheaksi,
kovin raivoksi rupeat,
vielä veistät veljeäsi,
lastuat emosi lasta".
«Ilmarinen fabbro disse:
"S'io dal fuoco ti togliessi,
tu crudele cresceresti
e terribil muoveresti
a colpire i tuoi fratelli,
contro i figli di tua madre".

 
         
  180

«Siinä vannoi rauta raukka,
vannoi vaikean valansa
ahjolla, alasimella,
vasaroilla, valkkamilla;

«Giurò il ferro poveretto,
giurò grave giuramento:
sull'incudin, la fucina,
sul martello e sopra il maglio;
 
  190

sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Onpa puuta purrakseni,
kiven syäntä syöäkseni,
etten veistä veikkoani,
lastua emoni lasta.
Parempi on ollakseni,
eleäkseni ehompi
kulkijalla kumppalina,
käyvällä käsiasenna,

disse ancor queste parole,
pronunziò questo scongiuro:
"Legno ho assai per azzannare,
cuor di pietre per mangiare,
senza offendere i fratelli,
i figliuoli di mia madre.
Sarà meglio il viver mio,
più godrò della mia vita,
qual compagno quando io viaggi,
arme in mano sia portato,
 
    kuin syöä omaa sukua,
heimoani herjaella".
più che se mangiassi i miei,
offendessi la mia stirpe".
 
         
  200 «Silloin seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
rauan tempasi tulesta,
asetti alasimelle;
rakentavi raukeaksi,
tekevi teräkaluiksi,
keihä'iksi, kirvehiksi,
kaikenlaisiksi kaluiksi.
«Ilmarinen fabbro allora,
l'artigiano sempiterno,
trasse il ferro fuor dal fuoco,
sull'incudine lo pose;
malleabil lo ridusse
e ne fe' taglienti lame:
lunghe lance, duri scuri
ed ordigni d'ogni sorta.
 
       
    «Viel' oli pikkuista vajalla,
rauta raukka tarpehessa:
eipä kiehu rauan kieli,
«Ci mancava ancor qualcosa
per il ferro poveretto:
non bolliva ancor la lingua,
    ei sukeu suu teräksen,
rauta ei kasva karkeaksi
ilman veessä kastumatta.
non la bocca dell'acciaio;
non il ferro s'induriva
pria che l'acqua lo bagnasse.
 
         
  210

«Siitä seppo Ilmarinen
itse tuota arvelevi.
Laati pikkuisen poroa,
lipeäistä liuotteli

«Ilmarinen fabbro allora
a riflettere si mise.
Poca cenere egli prese
e la sciolse dentro il grasso,

 
    teräksenteko-mujuiksi,
rauankarkaisu-vesiksi.
per la tempra dell'acciaio,
e per dare forza al ferro.
 
         
    «Koitti seppo kielellänsä,
hyvin maistoi mielellänsä;
itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei nämät hyvät minulle
teräksenteko-vesiksi,
rautojen rakentomaiksi".
«Con la lingua assaggiò il fabbro,
ben pensò nella sua mente;
disse poi queste parole:
"Questa non mi può servire
per la tempra dell'acciaio
né per dare forza al ferro".
 
         
  220

«Mehiläinen maasta nousi,
sinisiipi mättähästä.

S'alzò un'ape dalla terra,
aliazzurra, dalle zolle.

 
    Lentelevi, liitelevi
ympäri sepon pajoa.
E volava, svolazzava
torno torno alla fucina.
 
         
  230

«Niin seppo sanoiksi virkki:
"Mehiläinen, mies kepeä!
Tuo simoa siivessäsi,
kanna mettä kielessäsi
kuuen kukkasen nenästä,
seitsemän on heinän päästä
teräksille tehtäville,
rauoille rakettaville!"

Così disse allora il fabbro:
«Ape mia, donnina svelta!
Porta nèttare sull'ali,
reca miele sulla lingua
di sei fior dalla corolla,
di sett'erbe dalla cima
per la tempra dell'acciaio
e per dare forza al ferro!»
 
         
    «Herhiläinen, Hiien lintu,
katselevi, kuuntelevi,
katseli katon rajasta,
alta tuohen tuijotteli
rautoja rakettavia,
teräksiä tehtäviä.
«Ma la vespa, uccellin tristo,
stava attenta ed ascoltava
e spiava su dal tetto
e dal tronco di betulla
di quel ferro il lavorare,
dell'acciaio il temperare.
 
       
    «Lenteä hyrähtelevi;
viskoi Hiien hirmuloita,
«Volò giù con un ronzio,
verso d'Hiisi le tristizie,
  240

kantoi käärmehen kähyjä,
maon mustia mujuja,

della vipera il veleno,
nera bava di serpenti,

 
    kusiaisen kutkelmoita,
sammakon salavihoja
teräksenteko-mujuihin,
rauankarkaisu-vetehen.
il fermento di formica
e del rospo il tetro umore
dentro l'acqua della tempra,
dentro il tino dell'acciaio.
 
   

 

   
  250

«Itse seppo Ilmarinen,
takoja alinomainen,
luulevi, ajattelevi
mehiläisen tulleheksi,
tuon on mettä tuoneheksi,
kantaneheksi simoa.

Ilmarinen fabbro eterno,
l'artigiano laborioso
sì pensò, così credette
che tornata fosse l'ape,
che recasse il dolce miele
ed il nèttare soave.

 
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kas nämät hyvät minulle
teräksenteko-vesiksi,
rautojen rakentamiksi!"
Disse allor queste parole:
"Questa, sì, mi può servire
per la tempra dell'acciaio
e per dare forza al ferro!"
 
         
    «Siihen tempasi teräksen,
siihen kasti rauta raukan
pois tulesta tuotaessa,
ahjosta otettaessa.
«Afferrò tosto l'acciaio,
bagnò il ferro poveretto,
dopo che lo trasse fuori,
fuor dal fuoco e dal fornello.
 
         
  260 «Sai siitä teräs pahaksi,
rauta raivoksi rupesi,

E così la lama, trista,
così il ferro fu crudele;

 
    petti, vaivainen, valansa,
söi kuin koira kunniansa:
veisti, raukka, veljeänsä,
sukuansa suin piteli,
veren päästi vuotamahan,
hurmehen hurahtamahan».
ruppe il ferro il giuramento,
come can mangiò il suo onore:
tagliò, tristo, i suoi fratelli,
infuriò contro sua stirpe,
sì che il sangue scorse a fiotti,
scese in rivi gorgoglianti».
 
       
Il vecchio rimprovera il ferro e pronunzia gli scongiuri per arrestare il sangue; il sangue ristagna.   Ukko uunilta urahti,
parta lauloi, pää järähti:
Dalla stufa gridò il vecchio
e parlò la barba, e il capo:
270 «Jo nyt tieän rauan synnyn,
tajuan tavat teräksen.
«Or l'origin so del ferro
e so gli usi dell'acciaio.
 
       
Le parole di biasimo (o di sdegno) contro il ferro.   «Ohoh sinua, rauta raukka,
rauta raukka, koito kuona,
teräs tenhon-päivällinen!
Siitäkö sinä sikesit,
siitä kasvoit kauheaksi,
ylen suureksi sukesit?
«O tu ferro miserello,
poveraccio, trista scoria,
preda sempre di stregoni!
È per questo che nascesti,
che crudele sei cresciuto,
troppo grande divenuto?
 
         
  280

«Et sä silloin suuri ollut
etkä suuri etkä pieni,
et kovin koreakana
etkä äijältä äkäinen,

«Tu non eri allora grande,
né eri grande, né piccino,
non avevi gran bellezza,
poca forza allora avevi,

 
    kun sa maitona makasit,
rieskasena riuottelit
nuoren neitosen nisissä,
kasvoit immen kainalossa
pitkän pilven rannan päällä,
alla taivahan tasaisen.
quando stavi come latte,
latte fresco, tu dormivi
nelle giovini mammelle,
della vergin nelle ascelle,
sopra l'orlo della nube,
sotto il liscio firmamento
 
         
  290

«Etkä silloin suuri ollut,
et ollut suuri etkä pieni,
kun sa liejuna lepäsit,
seisoit selvänä vetenä

«Tu non eri allora grande,
né eri grande, né piccino,
quando, fango, te ne stavi
acqua pura, riposavi

 
    suurimmalla suon selällä,
tuiman tunturin laella,
muutuit tuolla maan muraksi,
ruostemullaksi rupesit.
sul gran dorso del padule,
sulla ripida montagna
ed in zolla eri mutato
ed in ruggin trasformato.
 
         
  300

«Etkä silloin suuri ollut,
et ollut suuri etkä pieni,
kun sua hirvet suolla hieroi,
peurat pieksi kankahalla,
susi sotki sorkillansa,
karhu kämmenyisillänsä.

«Tu non eri allora grande,
né eri grande, né piccino,
quando gli alci nel pantano
e le renne nella lanca
ti premevan con le zampe
ed il lupo e l'orso unghiato.
 
         
    «Etkä silloin suuri ollut,
et ollut suuri etkä pieni,
kun sa suosta sotkettihin,
maan muasta muokattihin,
vietihin sepon pajahan,
alle ahjon Ilmarisen.
«Tu non eri allora grande,
né eri grande, né piccino,
quando tratto dal pantano
fosti e tolto dalla terra,
ti portarono dal fabbro,
d'Ilmari nella fucina.
 
         
  310

«Etkä silloin suuri ollut,
et ollut suuri etkä pieni,
kun sa kuonana kohisit,
läikyit lämminnä vetenä

«Tu non eri allora grande,
né eri grande, né piccino,
quando, scoria, ribollivi,
acqua ardente, ti agitavi

 
    tuimissa tulisijoissa:
vannoit vaikean valasi
ahjolla, alasimella,
vasaroilla, valkkamilla,
sepon seisontasijoilla,
takehinta-tanterilla.
nel terribile fornello:
e giurasti un grave giuro,
sull'incudin, la fucina,
sul martello e sopra il maglio,
sulla casa dell'artiere
e sull'ampie sue ferriere.
 
         
  320

«Joko nyt suureksi sukenit,
äreäksi ärtelihit,
rikoit, vaivainen, valasi,
söit kuin koira kunniasi,

«Ma ecco grande sei cresciuto,
aspro e duro sei venuto
ed il giuro tu hai spezzato,
come can, l'onor mangiato

 
    kun sa syrjit syntyäsi,
sukuasi suin pitelit?
e ferito i tuoi parenti
ed offeso le tue genti.
 
         
    «Ku käski pahalle työlle,
kenp' on kehnolle kehoitti?
Isosiko vai emosi
vaiko vanhin veljiäsi
vai nuorin sisariasi
vaiko muu sukusi suuri?
«Chi ti spinse all'opra mala,
chi all'offesa t'ha eccitato?
Fu tuo padre, oppur tua madre
o il maggiore dei fratelli,
la più giovane sorella,
un illustre di tua stirpe?
 
         
  330

«Ei isosi, ei emosi
eikä vanhin veljiäsi,

«Né tuo padre, né tua madre,
né il maggiore dei fratelli,
 
    ei nuorin sisariasi
eikä muu sukusi suuri:
itse teit tihua työtä,
katkoit kalmankarvallista.
né la giovane sorella,
né un illustre di tua stirpe:
ma tu stesso di rovina
e di morte festi l'opra.
 
   

 

   
  340

«Tule nyt työsi tuntemahan,
pahasi parantamahan,
ennenkuin sanon emolle,
vanhemmallesi valitan!
Enemp' on emolla työtä,
vaiva suuri vanhemmalla,

«Vieni e guarda l'opra tua
e rimedia al tuo misfatto,
pria ch'io il dica alla tua mamma,
con la vecchia me ne dolga!
Grande faccenda per la mamma,
gran dolore per la vecchia

 
    kun poika pahoin tekevi,
lapsi tuhmin turmelevi.
quando il figlio fa del male
e da stolto si comporta.
 
         
Il vecchio ordina al suo figliuolo di preparare un unguento, unge la ferita e la fascia; Väinämöinen guarisce e ringrazia Iddio per il soccorso ricevuto

Le parole per fermare il sangue

350

«Piäty, veri, vuotamasta,
hurme, huppelehtamasta,
päälleni päräjämästä,
riuskumasta rinnoilleni!
Veri, seiso kuni seinä,
asu, hurme, kuni aita,
kuin miekka meressä seiso,
saraheinä sammalessa,

«Ferma, sangue, la tua corsa,
e trattieni le tue ondate
da spruzzarmi sulla testa,
gocciolarmi sopra il petto:
sangue, sta' siccome muro,
ritto sta' siccome siepe,
come spada ferma in mare,
come giunco in mezzo a' muschi,

 
    paasi pellon pientaressa,
kivi koskessa kovassa!
pietra in mezzo al campo alzata,
rupe in mezzo alla cascata!
 
         
  360

«Vaan jos mieli laatinevi
liikkua lipeämmästi,
niin sä liikkuos lihassa
sekä luissa luistaellos!
Sisässä sinun parempi,
alla kalvon kaunihimpi,
suonissa sorottamassa
sekä luissa luistamassa,

«Ma se te spinge l'istinto
a veloce corsa allora
corri almeno nella carne
e saltella sopra gli ossi:
meglio a te lo stare dentro 
e campar sotto la pelle,
nelle vene sussurrare
sopra gli ossi scivolare

 
    kuin on maahan vuotamassa,
rikoille ripajamassa.
che nel sudicio cascare, 
sul terren precipitare.
 
         
  370

«Et sä, maito, maahan joua,
nurmehen, veri viatoin,
miesten hempu, heinikkohon,
kumpuhun, urosten kulta.
Syämessä sinun sijasi,
alla keuhkon kellarisi;
sinne siirräite välehen,
sinne juoskos joutuisasti!

«Tu per scorrer non sei fatto,
puro latte, sul terreno,
né sul prato, né sul colle,
pregio ed oro degli eroi!
Dentro il cuore è la tua stanza,
la tua cella fra i polmoni;
là ritirati veloce,
colà corri prestamente!

 
    Et ole joki juoksemahan
etkä lampi laskemahan,
suohete solottamahan,
venelotti vuotamahan.
Fiume tu non sei, che scorra,
lago tu non sei, che ondeggi
non sei golfo, né barcaccia
che tu spanda, che acqua faccia.
 
       
    «Tyy'y nyt, tyyris, tippumasta,
punainen, putoamasta!
Kun et tyy'y, niin tyrehy!
Tyytyi ennen Tyrjän koski,
«Lascia, o caro, il gocciolare,
cessa, o rosso, dal cadere!
Da te stesso, deh, ti ferma!
La cascata un dì di Tyrjä
  380

joki Tuonelan tyrehtyi,
meri kuivi, taivas kuivi

si fermò, di Tuoni il fiume;
si asciugaron mare e cielo

 
    sinä suurna poutavuonna,
tulivuonna voimatoinna.
in quell'anno così ardente,
pari a fuoco prepotente.
 
       
  390

«Jos et tuostana totelle,
viel' on muita muistetahan,
uuet keinot keksitähän:
huuan Hiiestä patoa,
jolla verta keitetähän,
hurmetta varistetahan,
ilman tilkan tippumatta,
punaisen putoamatta,

«Se mai tu non ubbidissi,
altre cose mi ricordo,
nuovi mezzi so trovare:
chiedo ad Hiisi la caldaia,
dentro cui si bolle il sangue,
si riscalda il flutto, senza
che una goccia giù ne cada,
che una stilla se ne perda,

    veren maahan vuotamatta,
hurmehen hurajamatta.
senza che la terra bagni 
senza che la inondi il sangue.
 
       
  400

«Kun ei lie minussa miestä,
urosta Ukon pojassa
tämän tulvan tukkijaksi,
suonikosken sortajaksi,
onp' on taatto taivahinen,
pilven-päällinen jumala,
joka miehistä pätevi,
urohista kelpoavi

«E se l'uomo in me non fosse,
in me figlio del Vegliardo,
per fermare questo flusso,
questo vortice di vene,
c'è, si, c'è il padre celeste,
Jumala sopra le nubi,
che fra gli uomini ben puote,
fra gli eroi bene conosce

    veren suuta sulkemahan,
tulevata tukkimahan.
il tappar la bocca al sangue,
il fermar l'impetuoso.
 
         
  410

«Oi Ukko, ylinen luoja,
taivahallinen jumala!
Tule tänne tarvittaissa,
käy tänne kutsuttaessa!
Tunge turpea kätesi,
paina paksu peukalosi
tukkeheksi tuiman reiän,
paikaksi pahan veräjän!

Ukko, deh! creator supremo,
Jumala che in cielo stai!
Vieni qua per il bisogno,
scendi dove ti s'invoca!
Pigia con la mano piena
e col pollice tuo grosso,
che si chiuda la ferita,
che si fermi questo fiotto!

 
    Veä päälle lemmen lehti,
kultalumme luikahuta
veren tielle telkkimeksi,
tulevalle tukkeheksi,
jottei parsku parralleni,
valu vaaterievuilleni!»
Salutari foglie stendi,
loto giallo ponvi sopra
per fermar la via del sangue,
il focoso ad arrestare,
che non spruzzi sulla barba,
che non coli sulle vesti!»
 
         
    Sillä sulki suun vereltä,
tien on telkki hurmehelta.
Si tappò la bocca al sangue,
al torrente chiuse il passo.
 
         
L'incanto dell'unguento 420

Pani poikansa pajahan
tekemähän voitehia

Mandò il figlio alla fucina
ché gli unguenti preparasse

 
    noista heinän helpehistä,
tuhatlatvan tutkaimista,
me'en maahan vuotajista,
simatilkan tippujista.
dagli steli più sottili
e dal fior con mille foglie
e dal miele sparso in terra
e dal nèttare colante.
 
         
  430 Poikanen meni pajahan,
läksi voitehen tekohon;
tuli tammi vastahansa.
Kysytteli tammeltansa:
«Onko mettä oksillasi,
alla kuoresi simoa?»
Va il ragazzo alla fucina,
va l'unguento a preparare;
trova la quercia per via,
alla quercia egli domanda:
«C'è del miele su' tuoi rami,
succo sotto la corteccia?»
 
   

 

   
    Tammi taiten vastoavi:
«Päivänäpä eilisenä
sima tippui oksilleni,
mesi latvalle rapatti
pilvistä pirisevistä,
hattaroista haihtuvista».
E la savia quercia disse:
«Ieri appunto, proprio ieri,
stillò succo su' miei rami,
gocciò miele sul fogliame
dalle nuvole stillanti,
dalle nubi gocciolanti».
 
         
  440

Otti tammen lastuloita,
puun murskan murenemia;
otti heiniä hyviä,
ruohoja monennäköjä,

Prese trucioli di quercia,
schegge fragili di legno;
erbe prese salutari,
piante varie e variopinte,

 
    joit' ei nähä näillä mailla
kaikin paikoin kasvaviksi.
che da noi non son vedute,
che non crescon dappertutto.
 
         
    Panevi pa'an tulelle,
laitti keiton kiehumahan
täynnä tammen kuoriloita,
heiniä hyvännäköjä.
Mise il pentolo sul fuoco,
fe' bollire quella broda
piena di scorza di quercia,
d'erbe belle, variopinte.
 
         
  450

Pata kiehui paukutteli
kokonaista kolme yötä,
kolme päiveä keväistä.
Siitä katsoi voitehia,

Gorgogliò, bollì il paiolo
per tre lunghe notti intere,
per tre dì di primavera.
Guardò allora quegli unguenti

 
    onko voitehet vakaiset,
katsehet alinomaiset.
per vedere se efficace
fosser come medicina.
 
         
  460

Ei ole voitehet vakaiset,
katsehet alinomaiset.
Pani heiniä lisäksi,
ruohoa monennäöistä,
kut oli tuotu toisialta,
sa'an taipalen takoa
yheksältä loitsijalta,
kaheksalta katsojalta.

Non ancora era efficace
come farmaco l'unguento.
Altre piante egli vi aggiunse,
erbe varie variopinte
colte su terra straniera,
lungi forse cento miglia,
colte da nove stregoni
e da otto incantatori.
 
         
    Keitti vielä yötä kolme,
ynnähän yheksän yötä.
Nostavi pa'an tulelta,
katselevi voitehia,
onko voitehet vakaiset,
katsehet alinomaiset.
Bollì ancora per tre notti,
otto notti senza posa.
Tolse il pentolo dal fuoco,
guardò poscia quegli unguenti
per vedere se efficaci
fosser come medicina.
 
         
  470

Olipa haapa haaraniekka,
kasvoi pellon pientarella.
Tuon murha murenti poikki,
kaikki kahtia hajotti;

C'era un pioppo, ricco a rami,
lungo il margine del campo,
che un malvagio avea spezzato,
in due pezzi aveva rotto;

 
    voiti niillä voitehilla,
katsoi niillä katsehilla.
Itse tuon sanoiksi virkki:
«Kun lie näissä voitehissa
vian päälle vietävätä,
vammoille valettavata,
haapa, yhtehen paratkos
ehommaksi entistäsi!»
egli l'unse con gli unguenti,
ei tentò tal medicina
pronunziando questi detti:
«Se ci fosse in questi unguenti
il rimedio alle ferite,
medicina per le piaghe,
tosto torni sano il pioppo
nel vigore suo primiero!»
 
         
  480

Haapa yhtehen parani
ehommaksi entistänsä,

Tosto il pioppo tornò sano,
nel vigore suo primiero,

 
    kasvoi päältä kaunihiksi,
alta aivan terveheksi.
bello crebbe su il fogliame,
sane in basso le radici.
 
         
    Siitä koitti voitehia,
katselevi katsehia,
koitteli kiven koloihin,
paasien pakahtumihin:
jo kivet kivihin tarttui,
paaet paatehen rupesi.
Provò allora quegli unguenti,
tentò quella medicina;
la provò su pietre rotte,
la tentò su lastre infrante:
si attaccaron pietra a pietra,
si riuniron lastra a lastra.
 
         
  490

Tuli poikanen pajasta
tekemästä voitehia,

Tornò allor dalla fucina
il ragazzo, con gli unguenti,

 
    rasvoja rakentamasta;
ne työnti ukon kätehen:
«Siin' on voitehet vakaiset,
katsehet alinomaiset,
vaikka vuoret voitelisit,
kaikki kalliot yheksi».
con i sughi preparati;
e li pose in mano al vecchio:
«Ecco farmachi efficaci,
medicine di magia,
salderebber anche i monti,
riunirebbero le rupi».
 
         
  500 Koki ukko kielellänsä,
maistoi suullansa sulalla,
tunsi katsehet hyviksi,
voitehet vaka'isiksi.
Provò il vecchio con la lingua,
con la bocca delicata:
sentì ch'era buon l'unguento
ed il farmaco efficace.
 
         
   

Siitä voiti Väinämöistä,
pahoin-tullutta paranti,
voiti alta, voiti päältä,
kerta keskeä sivalti.
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:

Unse quindi Väinämöinen,
risanò il malcapitato,
l'unse al capo, l'unse ai piedi,
l'unse ancora alla cintura,
disse poi queste parole,
pronunziò questo scongiuro:

 
Le parole per chiedere aiuto 510 «En liiku omin lihoini,
liikun Luojani lihoilla,
en väiky omin väkini,
väikyn väellä kaikkivallan,

«Questa carne che si muove,
non è mia, del mio Creatore;
questa forza che mi serve
dell'Onnipotente è forza;

 
    en puhu omalla suulla,
puhelen Jumalan suulla.
Josp' on mulla suu suloinen,
suloisempi suu Jumalan,
jospa on kaunoinen käteni,
käsi Luojan kaunihimpi».
con la mia bocca non parlo,
ma con la bocca di Dio.
E se dolce è la mia bocca,
dolce è più quella di Dio;
se son belle le mie mani,
belle più quelle di Dio».
 
         
  520

Kun oli voie päälle pantu,
nuot on katsehet vakaiset,
murti se puolipyörryksihin,
Väinämöisen väännyksihin:

Quando steso fu l'unguento
ed il farmaco efficace,
si contorse Väinämöinen,
la vertigine lo prese:

 
    lyökse sinne, lyökse tänne,
vaan ei löytänyt lepoa.
correa qua, là si buttava,
ma sollievo non trovava.
 
         
    Niin ukko kipuja kiisti,
työnti tuosta tuskapäitä
keskelle Kipumäkeä,
Kipuvuoren kukkulalle
kiviä kivistämähän,
paasia pakottamahan.
Cacciò allora il vecchio il morbo,
le vertigini maligne
dentro il Colle del Dolore,
sopra il Monte del Malore,
ché angustiassero le pietre,
tormentassero le lastre.
 
         
  530

Tukun silkkiä sivalti,
senpä leikkeli levyiksi,

Stracciò un rotolo di seta,
lo ridusse a striscioline,
 
    senp' on katkoi kappaleiksi,
sitehiksi suoritteli.
Sitoi niillä silkillänsä,
kapaloivi kaunoisilla
polvea pojan pätöisen,
varpahia Väinämöisen.
ne fe' piccoli pezzetti
e li avvolse a fascioline.
Legò stretto con la seta,
fasciò con le belle fasce
il ginocchio del meschino
ed il piè del poverino.
 
         
    Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:

Disse poi queste parole,
pronunziò questo scongiuro:

 
Le parole la fasciatura (delle ferite) 540

«Siteheksi Luojan silkki,
Luojan kaapu katteheksi

«Per fasciar, di Dio la seta:
per coprir, di Dio la stoffa,

 
    tälle polvelle hyvälle,
vakaisille varpahille!
Katso nyt, kaunoinen Jumala,
varjele, vakainen Luoja,
jottei vietäisi vioille,
vammoille veällettäisi!»
per fasciare il buon ginocchio,
per coprire l'alluce forte!
Ora guarda, Dio benigno
or, creatore, noi proteggi
che malanno non ci colga,
né ferita, né dolore!»
 
         
  550

Siitä vanha Väinämöinen
jo tunsi avun totisen.
Pian pääsi terveheksi;
liha kasvoi kaunihiksi,

Ed il vecchio Väinämöinen
ben s'accorse dell'aiuto.
Risanò rapidamente;
gli ricrebbero le carni

 
    alta aivan terveheksi,
keskeä kivuttomaksi,
vieriltä viattomaksi,
päältä päärmehettömäksi,
ehommaksi entistänsä,
paremmaksi tuonoistansa.
e dal basso alla cintura
sentì il male dileguare,
farsi forti e saldi i fianchi
e sparir le cicatrici,
si sentì di pria più forte
meglio che non fosse andato.
 
         
  560 Jo nyt jaksoi jalka käyä,
polvi polkea kykeni;
ei nuuru nimeksikänä
vaikerra vähäistäkänä.
Già poteva il piede andare,
il ginocchio già avanzare;
più non era indolenzito,
ogni male era sparito.
 
         
  570 Siitä vanha Väinämöinen
siirti silmänsä ylemmä,
katsahtavi kaunihisti
päälle pään on taivosehen;
sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
«Tuoltapa aina armot käyvät,
turvat tuttavat tulevat
ylähältä taivahasta,
luota Luojan kaikkivallan.
Quindi il vecchio Väinämöinen
alzò gli occhi verso l'alto
e guardò riconoscente
verso il ciel sopra il suo capo;
disse poi queste parole,
pronunziò questa preghiera:
«Di lassù sempre le grazie,
di lassù scendon gli aiuti,
di lassù, dal firmamento,
dal creatore onnipotente.
 
         
  580

Siitä vanha Väinämöinen
vielä tuon sanoiksi virkki:
«Elkätte, etinen kansa,
kansa vasta kasvavainen,

Ed il vecchio Väinämöinen
disse ancor queste parole:
«Non voler, gente futura,
gente ch'ora cresci, fare

 
    veikaten venettä tehkö,
uhkaellen kaartakana!
Jumalass' on juoksun määrä,
Luojassa lopun asetus,
ei uron osoannassa,
vallassa väkevänkänä.»
con orgoglio una barchetta,
né con vanto un fianco solo!
Solo in Dio, la fin del corso,
nel creator, la fin dell'opra;
non sta in mano dell'eroe
né in potere pur del forte!»
 
   

 

   

NOTE
di P.E. Pavolini

45 ― Dell'acciaio. RITORNA

175 ― Cioè gli uomini, nati, come il ferro, da una stessa madre, la terra. RITORNA

203 ― La lama. RITORNA

238 ― Nel tino contenente l'acqua per la tempra. RITORNA

268 ― La barba si mosse come durante un canto magico o uno scongiuro. RITORNA

378-382 ― «Rammentano qualche antico avvenimento leggendario» (nota dalla terza edizione del Kalevala, 1887), cioè una lunga eccezionale siccità. RITORNA

383-392 ― «Parole che si pronunziano nel cauterizzare una ferita col ferro rovente» (nota dalla terza edizione del Kalevala, 1887). RITORNA

393 ― Si intenda: «Se io non fossi capace». RITORNA

Bibliografia

  • KIRBY William Forsell [traduzione inglese e note]: Kalevala, The Land of the Heroes. Londra 1907.
  • KOSKINEN: Dictionnaire finnois-français. Helsinki, 1900.
  • LÉOUZON LE DUC Louis Antoine [traduzione francese e note]: La Finlande (Kalevala). 1845, 1867.
  • LÖNNROT Elias: (Vanha) Kalevala. Helsinki 1835.
  • LÖNNROT Elias: (Uusi) Kalevala. Helsinki, 1849, 1887.
  • PAVOLINI Paolo Emilio [traduzione italiana e note]: Kalevala: Poema nazionale finnico. Remo Sandron, Milano 1910.
  • PAVOLINI Paolo Emilio [traduzione italiana e note]: Kalevala: Poema nazionale finnico (Ed. ridotta). Sansoni, Milano 1935.
  • SCHIEFNER Anton [traduzione tedesca e note]: Kalevala: Das Nationalepos der Finnen. 1852.

[BIBLIOGRAFIA FINNICA COMPLETA]

Biblioteca - Guglielmo da Baskerville.
Area Finnica - Vaka Vanha Väinö.
Traduzione e note di Paolo Emilio Pavolini (1910).
Pagina originale: 07.03.2005
Ultima modifica: 15.04.2019
 
POSTA
© BIFRÖST
Tutti i diritti riservati