Torna ai cancelli del Ponte Arcobaleno
BIBLIOTECA

UGROFINNI
Finlandesi

MITI UGROFINNI
KALEVALA
Il Secondo Runo
IL SECONDO RUNO
Note di P.E. Pavolini
Bibliografia
KALEVALA
Il Secondo Runo
Sunto del runo

Canti magici, scongiuri e formule inserite nel runo

         
         
TOINEN RUNO

IL SECONDO RUNO

 
         
         
Väinämöinen sale sulla terra priva di alberi ed ordina a Sampsa Pellervoinen di gettarne i semi   Nousi siitä Väinämöinen
jalan kahen kankahalle
saarehen selällisehen,
manterehen puuttomahan.
Sorse allora Väinämöinen
coi due piedi sulla landa,
sopra l'isola marina,
sulla terra senza arbusti.
 
         
    Viipyi siitä vuotta monta,
aina eellehen eleli
saaressa sanattomassa,
manteressa puuttomassa.
E molt'anni là rimase,
lungamente colà visse
sulla terra senza nome,
sopra l'isola deserta.
 
         
  10

Arvelee, ajattelevi,
pitkin päätänsä pitävi:

E pensava, rifletteva,
nella mente rivolgeva:

 
    kenpä maita kylvämähän,
toukoja tihittämähän?
da chi farla seminare,
con qual seme prosperare?
 
         
    Pellervoinen, pellon poika,
Sampsa poika pikkarainen,
sep' on maita kylvämähän,
toukoja tihittämähän!
Pellervo, del campo figlio, 
Sampsa, bimbo piccolino,
ei la terra seminare,
ei può farla prosperare!
 
         
  20

Kylvi maita kyyhätteli,
kylvi maita, kylvi soita,
kylvi auhtoja ahoja,
panettavi paasikoita.

Seminò, col dorso curvo,
gettò i semi sulla terra,
dentro i boschi dissodati,
sui terreni più sassosi.
 
         
    Mäet kylvi männiköiksi,
kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi,
notkot nuoriksi vesoiksi.
Mise i pini sulle alture
e gli abeti alle colline,
piantò l'eriche alle lande,
i germogli nelle valli.
 
 

     
    noromaille koivut kylvi,
lepät maille leyhke'ille,
tuomet kylvi tuorehille,
raiat maille raikkahille,
le betulle nei pantani,
nel terren mobile, ontani:
nelle terre acquitrinose
seminò viscioli e salci, 
  30

 pihlajat pyhille maille,
pajut maille paisuville,

sorbi nelle benedette,
vetrici nelle fiorenti,

 
    katajat karuille maille,
tammet virran vieremille.
e ginepri in mezzo ai sassi, 
lungo i fiumi mise querci.
 
         
  40

Läksi puut ylenemähän,
vesat nuoret nousemahan.
Kasvoi kuuset kukkalatvat,
lautui lakkapäät petäjät.
Nousi koivupuut noroilla,
lepät mailla leyhke'illä,
tuomet mailla tuorehilla,
katajat karuilla mailla,

S'innalzavan già gli arbusti
e spuntavano i germogli.
Degli abeti la corona,
già s'ergeva, e chioma ai pini.
Le betulle nei pantani,
nel terren mobile, ontani,
viscioli negli acquitrini
e ginepri in mezzo ai sassi,

 
    katajahan kaunis marja,
tuomehen hyvä he'elmä.
belle bacche sul ginepro
e sul visciol dolci frutti.
 
         
La quercia da principio non germoglia ma ad una nuova seminagione cresce e si distende a tutta la terra, e col suo fogliame impedisce di vedere la luna e il sole 50

Vaka vanha Väinämöinen
kävi tuota katsomahan
Sampsan siemenen aloa,
Pellervoisen kylvämiä.
Näki puut ylenneheksi,
vesat nuoret nousneheksi;
yks' on tammi taimimatta,
juurtumatta puu Jumalan.

Il verace Väinämöinen
venne allora per vedere
quella terra seminata
da Pellervo piccolino.
Vide gli alberi cresciuti
ed i giovani germogli;
non ancor però la quercia,
non avea messo radici.
 
         
    Heitti herjan valloillensa,
olevillen onnillensa;
vuotti vielä yötä kolme,
saman verran päiviäki.
La cattiva alla sua sorte
lasciò stare, al suo destino;
aspettò tre notti intere,
altrettanti giorni ancora.
 
         
    Kävi siitä katsomahan
viikon päästä viimeistäki:
ei ole tammi kasvanunna,
juurtununna puu Jumalan.
Per vedere venne allora,
alla fin dei sette giorni:
né cresciuta era la quercia,
né radici aveva messo.
 
         
  60

Niin näkevi neljä neittä,
viisi veen on morsianta.

Vide allor quattro fanciulle
e dell'onda cinque spose.

 
    Ne oli nurmen niitännässä,
kastekorren katkonnassa
nenässä utuisen niemen,
päässä saaren terhenisen;
mink' on niitti, sen haravoi,
kaikki karhille veteli.
Sopra il prato già falciato,
sopra il fieno già tagliato,
sulla punta tenebrosa
di quell'isola nebbiosa;
ammucchiavan col rastrello 
e coll'erpice il falciato.
 
         
  70

Tulipa merestä Tursas,
uros aalloista yleni.
Tunki heinäset tulehen,
ilmivalkean väkehen;

Venne su Tursas dal mare,
sorse il forte su dall'onde.
Pigiò il fieno che bruciasse,
con gran fiamma consumasse;

 
    ne kaikki poroksi poltti,
kypeniksi kyyetteli.
lo ridusse tutto in scorie
ed in cenere minuta.
 
         
  80

Tuli tuhkia läjänen,
koko kuivia poroja.
Saip' on siihen lemmen lehti,
lemmen lehti, tammen terho,
josta kasvoi kaunis taimi,
yleni vihanta virpi;
nousi maasta mansikkaisna,
kasvoi kaksihaarukkaisna.

Fe' di cenere un mucchietto,
fe' di scorie un monticello.
Una ghianda egli vi mise,
una cara fogliolina,
dalla qual la pianta crebbe,
coi germogli verdeggianti;
si levò ricca di bacche 
dal terreno rastrellato.  
 
         
    Ojenteli oksiansa,
levitteli lehviänsä.
Latva täytti taivahalle,
lehvät ilmoille levisi:
piätti pilvet juoksemasta,
hattarat hasertamasta,
päivän peitti paistamasta,
kuuhuen kumottamasta.
Ed in alto stese i rami,
i fronzuti ramoscelli.
Con la cima sorse al cielo,
dispiegò le fronde in aria:
alle nubi vietò il corso,
alle nuvole il vagare,
vietò al sol di riscaldare,
alla luna di brillare.
 
         
  90

Silloin vanha Väinämöinen
arvelee, ajattelevi:

Ed il vecchio Väinämöinen
a pensar si mise allora:

 
    «Oisko tammen taittajata,
puun sorean sortajata?
Ikävä inehmon olla,
kamala kalojen uia
ilman päivän paistamatta,
kuuhuen kumottamatta».
«Se ci fosse chi abbattesse 
questa quercia così altera!
Fastidiosa è all'uom la vita,
il nuotare triste ai pesci,
senza che risplenda il sole,
senza che la luna brilli».
 
       

 

  100

Ei ole sitä urosta
eikä miestä urheata,
joka taisi tammen kaata,
satalatvan langettoa.

Ma non v'era né un eroe,
né alcun uomo vigoroso
che potesse far cadere
quella quercia a cento rami. 
 
         
  110

Siitä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
«Kave äiti, kantajani,
Luonnotar, ylentäjäni!
Laitapa ve'en väkeä
veessä on väkeä paljo
tämä tammi taittamahan,
puu paha hävittämähän
eestä päivän paistavaisen,
tieltä kuun kumottavaisen!»

Ed il vecchio Väinämöinen
pronunziò queste parole:
«Tu che in seno m'hai portato,
Luonnotar, mia genitrice!
A me presta i forti flutti
(ché nell'acqua è grande forza)
per abbatter questa quercia,
perch'io tolga la malvagia
che impedisce al sole i raggi,
alla luna il dolce chiaro!» 
 
         
Un omiciattolo sorge dal mare ed atterra la querce: la luna e il sole tornano a risplendere   Nousipa merestä miesi,
uros aallosta yleni.
Ei tuo ollut suuren suuri
eikä aivan pienen pieni:
miehen peukalon pituinen,
vaimon vaaksan korkeuinen.
Sorse un uomo su dal mare,
un eroe salì dall'onda.
Grande grande egli non era
e nemmen proprio piccino:
alto, un pollice d'un uomo,
una spanna d'una donna.
 
         
  120

Vaski- oli hattu hartioilla,
vaskisaappahat jalassa,
vaskikintahat käessä,
vaskikirjat kintahissa,

Un cappuccio avea di rame
e di rame scarpe ai piedi,
rame, i guanti nelle mani
e di rame ricamati,

 
    vaskivyöhyt vyölle vyötty,
vaskikirves vyön takana:
varsi peukalon pituinen,
terä kynnen korkeuinen.
rame, il cinto intorno ai fianchi,
dietro, l'ascia pur di rame:
quanto un pollice il bastone,
quanto un'unghia alta la lama.
 
         
  130 Vaka vanha Väinämöinen
arvelee, ajattelevi:
«On miesi näkemiänsä,
uros silmänluontiansa,
pystyn peukalon pituinen,
härän kynnen korkunainen!» 
Il verace Väinämöinen
a pensar si mise allora:
«A vederlo, pare un uomo,
ha l'aspetto di un eroe:
quanto un pollice è pur alto
e d'un bove quanto l'unghia!» 
 
         
    Siitä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
«Mi sinä olet miehiäsi,
ku, kurja, urohiasi?
Vähän kuollutta parempi,
katonutta kaunihimpi!»
Disse allor queste parole,
in tal modo si fe' udire:
«Chi sei tu della tua gente,
quale tristo fra gli eroi?
Poco più tu sei d'un morto,
poco meglio d'un estinto!»
 
         
  140

Sanoi pikku mies merestä,
uros aallon vastaeli:
«Olen mie mokoma miesi,
uros pieni, veen väkeä.

Disse l'uomo piccolino,
quell'eroe del mar rispose:
«Sono un uomo cosiffatto,
eroe piccolo dell'acqua.

 
    Tulin tammen taittamahan,
puun murskan murentamahan».
Venni ad abbattere la quercia,
a ridurla in scheggettine».
 
         
    Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
«Ei liene sinua luotu,
eipä luotu eikä suotu
ison tammen taittajaksi,
puun kamalan kaatajaksi».
Il verace Väinämöinen
pronunziò queste parole:
«Non mi sembri tu creato,
né creato, né adattato,
per abbatter la gran quercia,
buttar giù l'albero immenso».
 
         
  150

Sai toki sanoneheksi;
katsahtavi vielä kerran:

Non avea di dir finito
ed ancor guardava fiso: 
 
  160 näki miehen muuttunehen,
uuistunehen urohon!
Jalka maassa teutaroivi,
päähyt pilviä pitävi;
parta on eessä polven päällä,
hivus kannoilla takana;
syltä oli silmien välitse,
syltä housut lahkehesta,
puoltatoista polven päästä,
kahta kaation rajasta.

vide l'uomo trasformarsi
e l'eroe gigante farsi!
Ecco, il pie' la terra pesta,
tocca i nuvoli la testa;
sui ginocchi va la barba,
sui calcagni van le chiome;
c'è una tesa d'occhio ad occhio,
e da ghetta a ghetta un'altra,
una e mezzo fra i ginocchi
e due tese fra le scarpe.

 
         
    Hivelevi kirvestänsä,
tahkaisi tasatereä
kuutehen kovasimehen,
seitsemähän sieran päähän.
Ei forbì tosto la scure,
affilò la liscia lama
sopra sei ciottoli duri
e poi sopra sette coti.
 
       
  170

Astua lykyttelevi,
käyä kulleroittelevi
lave'illa lahkehilla,
leve'illä liehuimilla.
Astui kerran keikahutti
hienoiselle hietikolle,

S'avvio velocemente,
prese presto a camminare
con le ghette larghe larghe,
con i larghi pantaloni:
fece un salto, sul momento
si trovò sopra l'arena:

 
    astui toisen torkahutti
maalle maksankarvaiselle,
con un altro salto giunse 
sul terriccio tutto scuro:
    kolmannenki koikahutti
juurelle tulisen tammen.
fece un terzo salto, fino
della quercia alle radici.
 
         
  180

Iski puuta kirvehellä,
tarpaisi tasaterällä.
Iski kerran, iski toisen,
kohta kolmannen yritti;
tuli tuiski kirvehestä,
panu tammesta pakeni:

Colpì l'alber con la scure,
lo percosse con la lama.
Gli die' un colpo, un altro colpo,
lo picchiò la terza volta;
guizzò fuoco dalla scure,
una fiamma dalla quercia:

 
    tahtoi tammi kallistua,
lysmyä rutimoraita.
un momento sol rimane,
piomba giù la quercia immane.
 
         
  190

Niin kerralla kolmannella
jopa taisi tammen kaata,
ruhtoa rutimoraian,
satalatvan lasketella.
Tyven työnnytti itähän,
latvan laski luotehesen,
lehvät suurehen suvehen,
oksat puolin pohjosehen.

E così la terza volta
gli riuscì di giù buttare 
quella quercia gigantesca,
quella pianta a cento cime.
Piegò il tronco ad orïente
e la cima ad occidente,
il fogliame a mezzogiorno
ed i rami a tramontana.  
 
       
    Kenpä siitä oksan otti,
se otti ikuisen onnen;
kenpä siitä latvan taittoi,
se taittoi ikuisen taian;
kenpä lehvän leikkaeli,
se leikkoi ikuisen lemmen.
A chi prese per sé un ramo,
gli toccò fortuna eterna;
e chi ne spezzò una cima,
ebbe scienza di magia:
chi per sé tagliò il fogliame,
acquistò l'amore eterno.
  200

Mi oli lastuja pirannut,
pälähellyt pälkäreitä
selvälle meren selälle,
lake'ille lainehille,

Quanti trucioli dispersi,
quante schegge via volate 
sulle chiare onde del mare,
sopra i placidi suoi flutti,

 
    noita tuuli tuuitteli,
meren läikkä läikytteli
venosina veen selällä,
laivasina lainehilla.
quelle il vento cullò dolce,
agitò l'onda del mare,
come barca sopra l'acque,
come nave dentro l'onde.
 
         
  210 Kantoi tuuli Pohjolahan.
Pohjan piika pikkarainen
huntujahan huuhtelevi,
virutteli vaattehia
rannalla vesikivellä
pitkän niemyen nenässä.
Le portò vèr Pohja il vento.
Di Pohja la ragazzina
risciacquava sulla riva
la retina de' capelli
e le vesti sulla ghiaia,
sopra il lungo promontorio. 
 
       
    Näki lastun lainehilla;
tuon kokosi konttihinsa,
kantoi kontilla kotihin,
pitkäkielellä piha'an,
tehä noian nuoliansa,
ampujan asehiansa.
Vide i trucioli nell'onda,
li raccolse nel paniere:
li portò con quello a casa,
col paniere ben tappato,
perché il mago ne facesse
dardi, ed armi il cacciatore.

         
  220

Kun oli tammi taittununna,
kaatununna puu katala,
pääsi päivät paistamahan,
pääsi kuut kumottamahan,

Or da che la quercia cadde,
piombò giù l'albero immenso,
tornò il sole a riscaldare
e la luna a rischiarare

 
    pilvet pitkin juoksemahan,
taivon kaaret kaartamahan
nenähän utuisen niemen,
päähän saaren terhenisen.
ed i nuvoli a vagare
ed il cielo ad inarcare
sulla punta tenebrosa
di quell'isola nebbiosa.
 
         
Gli uccelli cantano sugli alberi; le erbe, i fiori e le bacche crescono sulla terra; solamente l'orzo non cresce ancora 230

Siit' alkoi salot silota,
metsät mielin kasvaella,
lehtipuuhun, ruohomaahan,
linnut puuhun laulamahan,
rastahat iloitsemahan,
käki päällä kukkumahan.

Ecco i boschi ad abbellirsi 
e le selve a crescer liete,
foglie in alto, erba sul suolo
e cantar fra i rami uccelli,
ed i tordi cinguettare
e i cuculi richiamare.  
 
         
    Kasvoi maahan marjanvarret,
kukat kultaiset keolle;
ruohot kasvoi kaikenlaiset,
monenmuotoiset sikesi.
Ohra on yksin nousematta,
touko kallis kasvamatta.
Crescean bacche sulla terra,
aurei fiori in mezzo all'erba;
d'ogni sorta fiorian piante,
germogliavan d'ogni forma.
Orzo sol non era nato,
il prezioso non spuntato.
 
       
Väinämöinen trova alcuni granelli di orzo nella sabbia della riva, abbatte gli alberi del bosco per dissodarlo, lasciando solo a crescere una betulla, perchè gli uccelli vi posino 240

Siitä vanha Väinämöinen
astuvi, ajattelevi
rannalla selän sinisen,
ve'en vankan vieremillä.

Ed il vecchio Väinämöinen
si recò meditabondo
lungo la riva del mare
presso l'onda ribollente.

 
  Löyti kuusia jyviä,
seitsemiä siemeniä
rannalta merelliseltä,
hienoiselta hietiköltä;
kätki nää'än nahkasehen,
koipehen kesäoravan.
Trovo là sei granellini,
sette semi sulla sponda
sulla sabbia più minuta,
li nascose nella zampa
della martora li mise
del scoiattol nella pelle.

 
   

 

   
  250 Läksi maata kylvämähän,
siementä sirottamahan
vierehen Kalevan kaivon,
Osmon pellon penkerehen.
S'avviò per seminare,
sparger semi sulla terra,
presso il fonte di Kaleva,
sul confin del campo d'Osmo.
 
         
    Tirskuipa tiainen puusta:
«Eipä nouse Osmon ohra,
ei kasva Kalevan kaura
ilman maan alistamatta,
ilman kasken kaatamatta,
tuon tulella polttamatta».
Cinguettò la cinciallegra:
«Non può nascer l'orzo d'Osmo,
né l'avena di Kaleva
sia pria non sia dissodata
questa terra ed abbattuto
non sia il bosco e incenerito».
 
         
  260

Vaka vanha Väinämöinen
teetti kirvehen terävän.
Siitä kaatoi kasken suuren,
mahottoman maan alisti.

Il verace Väinämöinen
una scure fe', tagliente.
Abbatté la grande selva,
dissodò l'immensa terra.

 
    Kaikki sorti puut soreat;
yhen jätti koivahaisen
lintujen leposijaksi,
käkösen kukuntapuuksi.
Buttò gli alberi alteri;
lasciò solo una betulla
pel riposo degli uccelli,
pel richiamo del cuculo.
 
         
L'aquila, riconoscente, accende a Väinämöinen del fuoco, col quale il bosco vien bruciato 270 Lenti kokko halki taivon,
lintunen ylitse ilman.
Tuli tuota katsomahan:
«Miksipä on tuo jätetty
koivahainen kaatamatta,
puu sorea sortamatta?»
Volò un'aquila pel cielo,
un augello alto nell'aria.
Venne l'albero a vedere:
«Perché fu questa betulla
senza abbatterla lasciata,
quest'altera risparmiata?»
 
         
    Sanoi vanha Väinämöinen:
«Siksipä on tuo jätetty:
lintujen lepeämiksi,
kokon ilman istumiksi».
Disse il vecchio Väinämöinen:
«Fu lasciata: ché servisse
agli uccelli per riposo
ed all'aquila per gioia».
 
         
  280

Sanoi kokko, ilman lintu:
«Hyvinpä sinäki laait:
heitit koivun kasvamahan,
puun sorean seisomahan
linnuille lepeämiksi,
itselleni istumiksi».

Disse l'aquila, rispose:
«Bene invero tu facesti
la betulla a risparmiare,
a lasciar crescer la svelta
pel ristoro degli uccelli,
perch'io stessa vi riposi» .
 
       
    Tulta iski ilman lintu,
valahutti valkeaista.
Pohjaistuuli kasken poltti,
koillinen kovin porotti:
poltti kaikki puut poroksi,
kypeniksi kyyetteli.
E l'augello batté fuoco,
suscitò grande una fiamma.
Bruciò il bosco tramontana
lo fe' cenere il grecale:
tutti gli alberi consunse,
li ridusse tutti in scorie.
         
Väinämöinen semina l'orzo, prega che cresca felicemente e spera nella prosperità avvenire 290

Siitä vanha Väinämöinen
otti kuusia jyviä,
seitsemiä siemeniä yhen
nää'än nahkasesta,

Ed il vecchio Väinämöinen
prese que' sei granellini
e que' sette semi tolse
della martora dal pelo,

 
    koivesta kesäoravan,
kesäkärpän kämmenestä.
del scoiattol dalla zampa
e dal pie' dell'ermellino.
 
         
    Läksi maata kylvämähän,
siementä sirottamahan.
Itse tuon sanoiksi virkki:
S'avviò per seminare,
per isparger la sementa:
pronunziò queste parole:
 
Le parole del seminatore 300

«Minä kylvän kyyhättelen
Luojan sormien lomitse,
käen kautta kaikkivallan
tälle maalle kasvavalle,
ahollen ylenevälle.

«Ecco io semino, inchinato,
fra le dita del Creatore, 
fra le mani onnipotenti,
perché spunti il seme e cresca
dalla selva dissodata. 

 
       
    «Akka manteren-alainen,
mannun eukko, maan emäntä!
Pane nyt turve tunkemahan,
 maa väkevä vääntämähän!
Eip' on maa väkeä puutu
sinä ilmoisna ikänä,
kun lie armo antajista,
lupa luonnon tyttäristä.
«Vecchia che stai sottoterra,
genitrice del terreno!
Fa' l'erbetta che germogli,
che robusto il suol produca!
Mai mancò forza alla terra,
mai, nel volgere de' tempi,
se la grazia sia concessa,
dei celesti la promessa.
         
  310

«Nouse, maa, makoamasta,
Luojan nurmi, nukkumasta!

«Lascia, o terra, il tuo dormire:
sorgi, o prato, dal sopore!
 
    Pane korret korttumahan
sekä varret varttumahan!
Tuhansin neniä nosta,
saoin haaroja hajota
kynnöstäni, kylvöstäni,
varsin vaivani näöstä!
Steli veggansi apparire
e dal gambo spunti il fiore!
Sorgan spighe a mille a mille,
si disperdan foglie a cento
dal mio campo lavorato,
con fatica seminato!
 
         
  320

«Oi Ukko, ylijumala
tahi taatto taivahinen,
vallan pilvissä pitäjä,
hattarojen hallitsija!

«Ukko! Ukko, dio supremo,
padre che nel cielo stai,
delle nubi reggitore
e dei nuvoli signore!
 
  330 Piä pilvissä keräjät,
sekehissä neuvot selvät!
Iätä iästä pilvi,
nosta lonka luotehesta,
toiset lännestä lähetä,
etelästä ennättele!
Vihmo vettä taivosesta,
mettä pilvistä pirota
orahille nouseville,
touoille tohiseville!»
Nelle nubi tien' consiglio
e dai nuvoli decidi!
Dall'oriente, manda nubi,
denso un nembo da grecale,
altre ancora da occidente
spingine da mezzogiorno!
Pioggerella giù dal cielo
goccia, e miele dalle nubi
sopra l'orzo verdeggiante,
sulla spiga sussurrante!»
 
         
  340

Tuo Ukko, ylijumala,
taatto taivon valtiainen,
piti pilvissä keräjät,
sekehissä neuvot selvät.
Iätti iästä pilven,
nosti longan luotehesta,
toisen lännestä lähetti,
etelästä ennätteli;
syrjin yhtehen sysäsi,
lomituksin loukahutti.

Ukko allora, dio supremo
e del ciel padre potente,
fe' consiglio nelle nubi,
e dai nuvoli decise.
Dall'oriente, mandò nubi;
denso, un nembo da grecale,
altre ancora da occidente,
ne mandò da mezzogiorno;
ne congiunse gli orli insieme,
le batté l'una con l'altra.

 
    Vihmoi vettä taivosesta,
mettä pilvistä pirotti
orahille kasvaville,
touoille tohiseville.
Nousipa oras okinen,
kannonkarvainen yleni
maasta pellon pehmeästä,
Väinämöisen raatamasta.
Sì che piovve una pioggetta,
gocciò miele dalle nubi
sopra l'orzo verdeggiante,
sulla spiga sussurrante.
Sorse l'orzo rigoglioso,
si levò, s'alzò rossastro
dalla terra scura, arata
e da Väinö dissodata.
 
         
  350

Jopa tuosta toisna päänä,
kahen, kolmen yön perästä,

Ecco, passano due giorni
e trascorron due, tre notti: 
 
    viikon päästä viimeistäki
vaka vanha Väinämöinen
kävi tuota katsomahan
kyntöänsä, kylvöänsä,
varsin vaivansa näköä:
kasvoi ohra mieltä myöten,
tähkät kuuella taholla,
korret kolmisolmuisena.
alla fin dei sette giorni
il verace Väinämöinen
s'avviò per riguardare
quel suo campo seminato,
con fatica lavorato:
crescea l'orzo al suo desìo,
ogni spiga con sei facce,
ogni stelo con tre nodi.
 
         
  360

Siinä vanha Väinämöinen
katseleikse, käänteleikse.

Mentre il vecchio Väinämöinen
d'ogni intorno riguardava.
 
    Niin tuli kevätkäkönen,
näki koivun kasvavaksi:
«Miksipä on tuo jätetty
koivahainen kaatamatta?»
Il cuculo venne e scorse 
la betulla rigogliosa:
«Perché questa fu lasciata,
la betulla risparmiata?»
 
         
  370

Sanoi vanha Väinämöinen:
«Siksipä on tuo jätetty
koivahainen kasvamahan:
sinulle kukuntapuuksi.
Siinä kukkuos, käkönen,
helkyttele, hietarinta,

Disse il vecchio Väinämöinen:
«Fu lasciata la betulla, 
risparmiata, ché tu stesso
vi cantassi il tuo richiamo.
Canta qui, dolce cuculo,
petto grigio, qui gorgheggia, 
 
    hoiloa, hopearinta,
tinarinta, riukuttele!
Kuku illoin, kuku aamuin,
kerran keskipäivälläki,
ihanoiksi ilmojani,
mieluisiksi metsiäni,
rahaisiksi rantojani,
viljaisiksi vieriäni!»
qui cinguetta, argenteo petto,
trilla qui, petto di stagno!
Fa cu-cù sera e mattina,
una volta a mezzogiorno,
di' del cielo la bellezza,
de' miei boschi la dolcezza,
delle rive la purezza,
de' miei campi la ricchezza!»
 
         

NOTE
di P.E. Pavolini

28 — Non il salcio piangente, ma la Salix caprea. RITORNA

172 — Letteralmente «color di fegato». RITORNA

196 — La potenza di farsi sempre amare. RITORNA

211 — Cfr. in Kalevala [XLIII] lo spezzarsi del Sampo e il disperdersi dei suoi frammenti. RITORNA

212 — Kontti, specie di zaino o sporta fatta con strisce di scorza di betulla. RITORNA

245-246 — Cioè in una borsetta fatta con tale pelle. RITORNA

281 — «Per mostrare la sua gratitudine» (nota dalla terza edizione del Kalevala, 1887). RITORNA

301 — «D'ordinario si invocavano dapprima gli spiriti [haltia] più vicini e più umili, e poi, se si dubitava che essi non potessero o volessero portar aiuto, i più alti ed eccelsi, e lo stesso dio supremo Ukko, che non si voleva a bella prima importunare» (nota dalla terza edizione del Kalevala, 1887) RITORNA

Bibliografia

  • KIRBY William Forsell [traduzione inglese e note]: Kalevala, The Land of the Heroes. Londra 1907.
  • KOSKINEN: Dictionnaire finnois-français. Helsinki, 1900.
  • LÉOUZON LE DUC Louis Antoine [traduzione francese e note]: La Finlande (Kalevala). 1845, 1867.
  • LÖNNROT Elias: (Vanha) Kalevala. Helsinki 1835.
  • LÖNNROT Elias: (Uusi) Kalevala. Helsinki, 1849, 1887.
  • PAVOLINI Paolo Emilio [traduzione italiana e note]: Kalevala: Poema nazionale finnico. Remo Sandron, Milano 1910.
  • PAVOLINI Paolo Emilio [traduzione italiana e note]: Kalevala: Poema nazionale finnico (Ed. ridotta). Sansoni, Milano 1935.
  • SCHIEFNER Anton [traduzione tedesca e note]: Kalevala: Das Nationalepos der Finnen. 1852.

[BIBLIOGRAFIA FINNICA COMPLETA]

Biblioteca - Guglielmo da Baskerville.
Area Finnica - Vaka Vanha Väinö.
Traduzione e note di Paolo Emilio Pavolini (1910).
Pagina originale: 16.01.2005
Ultima modifica: 10.04.2013
 
POSTA
© BIFRÖST
Tutti i diritti riservati