|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KOLMAS RUNO |
IL TERZO RUNO |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Väinamöinen cresce
in sapienza magica e diventa famoso |
|
Vaka
vanha Väinämöinen
elelevi aikojansa
noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan
kankahilla.
Laulelevi virsiänsä,
laulelevi,
taitelevi. |
Il verace
Väinämöinen
i suoi giorni trascorreva
in quei campi di
Väinöla,
nella lande di
Kaleva.
I suoi versi ricantava,
i suoi canti di magia. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
10 |
Lauloi
päivät pääksytysten,
yhytysten yöt
saneli
muinaisia muisteloita,
noita
syntyjä syviä, |
Recitava lunghi giorni,
lunghe notti senza posa,
quelle antiche ricordanze
delle origini profonde, |
 |
|
|
|
joit' ei laula kaikki lapset,
ymmärrä yhet urohot
tällä inhalla iällä,
katovalla
kannikalla. |
che non canta ogni ragazzo,
che non ogni uomo comprende
ora, in questi tempi tristi,
nell'età che giù decade. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
20 |
Kauas
kuuluvi sanoma,
ulos viestit
vierähtävät
Väinämöisen laulannasta,
urohon
osoannasta.
Viestit vierähti suvehen,
sai sanomat Pohjolahan. |
Lungi se ne udì novella,
e si sparse la notizia
del cantare dell'eroe,
di sue magiche canzoni.
Ne andò fama a mezzogiorno,
fino a
Pohjola, novella. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Joukahainen
va per gareggiare con lui nei canti
magici; ma non riuscendovi, lo
sfida a combattere con la spada:
del che Väinämoinen adira e incanta
Joukahainen dentro una palude |
30 |
Olipa
nuori Joukahainen,
laiha poika
lappalainen.
Se kävi kylässä kerran;
kuuli
kummia sanoja,
lauluja laeltavaksi,
parempia
pantavaksi
noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan
kankahilla,
kuin mitä itseki tiesi,
oli oppinut
isolta. |
C'era il giovin
Joukahainen,
magro figlio di Lapponia.
Una volta andò al villaggio
e sentì strane novelle,
che canzoni eran cantate
e migliori recitate
in quei campi di
Väinöla,
nella lande di
Kaleva,
che egli stesso non sapesse,
non dal babbo appreso avesse. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
40 |
Tuo
tuosta kovin pahastui,
kaiken
aikansa kaehti
Väinämöistä laulajaksi
paremmaksi
itseänsä.
Jo tuli emonsa luoksi,
luoksi
valtavanhempansa.
Lähteäksensä käkesi,
tullaksensa
toivotteli
noille Väinölän tuville
kera Väinön
voitteloille. |
Egli n'ebbe forte sdegno,
lunga in petto gelosia
che di lui miglior cantore
fosse il vecchio
Väinämöinen.
Si recò presso la madre,
dalla vecchia genitrice.
E giurò sarebbe andato
e promise di partire
per le stanze di
Väinöla,
a sfidar
Väinö nel canto. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
50 |
Iso
kielti poikoansa,
iso kielti, emo
epäsi
lähtemästä Väinölähän
kera Väinön
voitteloille:
«Siellä silma lauletahan,
lauletahan, lausitahan
suin lumehen, päin vitihin,
kourin
ilmahan kovahan,
käsin kääntymättömäksi,
jaloin
liikkumattomaksi». |
Lo vietava il babbo al figlio,
trattenevalo la mamma
da partir per
Väinöla
a sfidar
Väinö nel canto:
«Là te stesso incanteranno,
sprofondare ti faranno
con la testa nel nevischio,
con le palme all'aria rude,
senza che mani né piedi
possa muovere o voltare». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
60 |
Sanoi
nuori Joukahainen:
«Hyväpä isoni
tieto,
emoni sitäi parempi,
oma tietoni
ylinnä.
Jos tahon tasalle panna,
miesten
verroille vetäitä,
itse laulan laulajani,
sanelen
sanelijani:
laulan laulajan parahan
pahimmaksi
laulajaksi, |
Disse il giovin
Joukahainen:
«Il saper del babbo è buono,
meglio quello della mamma,
ma più su sta il mio sapere.
E s'io voglio entrare in gara,
fare prova fra le genti,
chi m'incanta so incantare,
chi mi strega so stregare:
ed il mago ch'è il migliore
saprò far che sia il peggiore! |
|
|
|
|
jalkahan kiviset kengät,
puksut
puiset lantehille,
kiviriipan rinnan päälle,
kiviharkon hartioille,
kivihintahat kätehen,
päähän
paatisen kypärän». |
scarpe avrà di sasso ai piedi
e calzon di legno ai fianchi,
sopra il petto, sassi a iosa,
pietre a mucchi sulle spalle,
alle man guanti di pietra,
marmo in capo per cappuccio». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
70 |
Siitä
läksi, ei totellut.
Otti ruunansa
omansa,
jonka turpa tulta iski,
säkeniä
säärivarret; |
Se ne andò senza ubbidire.
Prese seco lo stallone,
dal cui muso usciva fuoco,
dagli zoccoli, scintille; |
|
|
|
|
valjasti tulisen ruunan
korjan
kultaisen etehen.
Itse istuvi rekehen,
kohennaikse
korjahansa,
iski virkkua vitsalla,
heitti
helmiruoskasella.
Läksi virkku vieremähän,
hevonen
helettämähän. |
il focoso suo destriero
attaccò alla slitta d'oro.
Egli stesso vi si stese,
si adagiò dentro il carretto,
il destriero con la frusta
eccitò, di perle adorna.
Ed a corsa via lo spinse,
ad un rapido galoppo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
80 |
Ajoa
suhuttelevi.
Ajoi päivän, ajoi
toisen, |
Corse innanzi con fracasso
per un giorno, per un altro, |
|
|
|
|
ajoi kohta kolmannenki.
Jo päivänä
kolmantena
päätyi Väinölän ahoille,
Kalevalan
kankahille. |
corse ancora il terzo giorno.
Già, venuto il terzo giorno,
giunse ai boschi di
Väinöla,
nella lande di
Kaleva. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
90 |
Vaka
vanha Väinämöinen,
tietäjä
iän-ikuinen,
oli teittensä ajaja,
matkojensa
mittelijä
noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan
kankahilla. |
Il verace
Väinämöinen,
vecchio mago sempiterno,
percorreva la sua strada,
traversava la sua via
in quei boschi di
Väinöla,
nella lande di
Kaleva. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tuli
nuori Joukahainen,
ajoi tiellä
vastatusten:
tarttui aisa aisan päähän,
rahe
rahkehen takistui,
länget puuttui länkilöihin,
vemmel
vempelen nenähän. |
Venne il giovin
Joukahainen,
a lui incontro nella via:
il timon prese il timone,
si sfregò briglia con briglia,
il collare urtò il collare,
l'un con l'altro il reggipancia. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
100 |
Siitä
siinä seisotahan,
seisotahan,
mietitähän...
vesi vuoti vempelestä,
usva
aisoista usisi. |
Stetter fermi allor, pensando,
mentre giù dal reggipancia...
cadea l'acqua a goccioline
e fumavano le briglie. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Kysyi
vanha Väinämöinen:
«Kuit' olet sinä
sukua,
kun tulit tuhmasti etehen,
vastahan
varattomasti?
Säret länget länkäpuiset,
vesapuiset vempelehet,
korjani pilastehiksi,
rämäksi re'en
retukan!» |
Chiese il vecchio
Väinämöinen:
«Chi sei tu, di quale stirpe,
che da sciocco mi venisti
ad urtare, da sbadato?
Il collare mi rompesti
di buon legno lavorato,
che la slitta m'hai spezzata,
in frantumi l'hai mandata!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
110 |
Silloin
nuori Joukahainen
sanan virkkoi,
noin nimesi: |
Joukahainen giovanetto
disse allor queste parole: |
|
|
|
|
«Mie olen nuori Joukahainen.
Vaan
sano oma sukusi:
kuit' olet sinä sukua,
kuta, kurja,
joukkioa?» |
«Sono il giovin
Joukahainen.
Ma tu pur di' la tua stirpe:
di che stirpe tu sei nato,
di che razza, poveraccio?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
120 |
Vaka
vanha Väinämöinen
jo tuossa
nimittelihe.
Sai siitä sanoneheksi:
«Kun liet
nuori Joukahainen,
veäite syrjähän vähäisen!
Sie olet
nuorempi minua». |
Il verace
Väinämöinen
il suo nome disse allora.
E così parlò, soggiunse:
«Se così, giovin, ti chiami,
fatti un po' da quella parte!
Sei di me più giovin d'anni». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Silloin
nuori Joukahainen
sanan virkkoi,
noin nimesi:
«Vähä on miehen nuoruuesta,
nuoruuesta, vanhuuesta! |
Joukahainen giovinetto
disse allor queste parole:
«Qui non è questione d'anni,
di chi è giovan, di chi è vecchio! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
130 |
«Kumpi
on tieolta parempi,
muistannalta
mahtavampi,
sep' on tiellä seisokahan,
toinen
tieltä siirtykähän.
Lienet vanha Väinämöinen,
laulaja
iän-ikuinen, |
«Chi è miglior nella magia,
più potente di memoria,
quegli tenga pur la strada,
l'altro facciasi da parte.
Sia tu pure
Väinämöinen,
il cantore sempiterno, |
|
|
|
|
ruvetkamme laulamahan,
saakamme
sanelemahan,
mies on miestä oppimahan,
toinen
toista voittamahan!» |
gareggiamo nel cantare,
cominciamo a dire i carmi,
sì che l'uno insegni all'altro,
faccia l'un coll'altro a gara!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
140 |
Vaka
vanha Väinämöinen
sanan virkkoi,
noin nimesi:
«Mitäpä minusta onpi
laulajaksi,
taitajaksi!
Ain' olen aikani elellyt
näillä
yksillä ahoilla, |
Il verace
Väinämöinen
disse allor queste parole:
«Come
mai sarei un cantore,
un sapiente incantatore!
Che ho vissuto tutto il tempo
nelle selve solitarie |
|
|
|
|
kotipellon pientarilla
kuunnellut
kotikäkeä.
Vaan kuitenki kaikitenki
sano
korvin kuullakseni:
mitä sie enintä tieät,
yli muien
ymmärtelet?» |
e fra i campi, tutto attento
al cantare del cuculo.
Ma sia pure, ad ogni modo
fa' che ascoltin le mie orecchie:
ciò che tu di me più sai,
ciò che intendi più degli altri?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
150 |
Sanoi
nuori Joukahainen:
«Tieänpä minä
jotaki!
Sen on tieän selvällehen,
tajuelen
tarkoillehen: |
Disse il giovin
Joukahainen:
«So qualcosa anch'io di certo!
Questo intendo chiaramente,
lo conosco a perfezione: |
|
|
|
|
reppänä on liki lakea,
liki lieska
kiukoata. |
esce il fumo su dal tetto
e la pietra è presso al forno. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
«Hyvä
on hylkehen eleä,
ve'en koiran
viehkuroia:
luotansa lohia syöpi,
sivultansa
siikasia. |
«Vive facile la foca,
facil guizza il can marino:
al suo fianco ha da mangiare
i salmoni e i lavareti. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
160 |
«Siiall'
on sileät pellot,
lohella laki
tasainen.
Hauki hallalla kutevi,
kuolasuu
kovalla säällä. |
«Sta sul liscio il lavareto,
ha il salmon dimora piana.
Sfrega il luccio quand'è freddo,
il bavoso all'uragano. |
|
|
|
|
Ahven arka, kyrmyniska
sykysyt syvillä uipi,
kesät kuivilla kutevi,
rantasilla rapsehtivi. |
E la perca timorosa
nuota a autunno nel profondo,
sfrega a estate nelle secche
e scodinzola alla spiaggia. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
170 |
«Kun
ei tuosta kyllin liene,
vielä tieän
muunki tieon,
arvoan yhen asian:
pohjola porolla
kynti,
etelä emähevolla,
takalappi
tarvahalla. |
«E se ciò non ti bastasse,
altra scienza ancor conosco,
d'altra cosa faccio conto:
ara
Pohja con le renne,
Etelä con le cavalle,
Takalappi ara con gli alci. |
|
|
|
|
Tieän puut Pisan mäellä,
hongat
Hornan kalliolla:
pitkät on puut Pisan mäellä,
hongat
Hornan kalliolla. |
Ben so gli alberi di Pisa,
sulle rocce d'Horna i pini:
lunghi gli alberi di Pisa,
lunghi i pini sulle rocce. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
180 |
«Kolme
on koskea kovoa,
kolme järveä jaloa,
kolme vuorta korkeata
tämän ilman
kannen alla:
Hämehess' on Hälläpyörä,
Kaatrakoski Karjalassa; |
«Tre cascate son, violente
e son tre laghi superbi,
tre montagne vi son, alte
qua del ciel sotto il coperchio:
non il vortice di Hällä,
non di Kaatra la cascata; |
|
|
|
|
ei ole Vuoksen voittanutta,
yli
käynyttä Imatran». |
han finora il Vuoksi vinto,
han l'Imatra superata». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Sanoi
vanha Väinämöinen:
«Lapsen tieto,
naisen muisti,
ei ole partasuun urohon
eikä miehen
naisekkahan!
Sano syntyjä syviä,
asioita
ainoisia!» |
Disse il vecchio
Väinämöinen:
«È saper di bimbo o donna,
non di uom forte e barbuto,
non di un ammogliato eroe!
Di' le origini profonde,
spiega tu le cose eterne!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
190 |
Se on
nuori Joukahainen
sanan virkkoi,
noin nimesi: |
Joukahainen giovinetto
disse allor queste parole: |
|
|
|
|
«Tieän mä tiaisen synnyn,
tieän
linnuksi tiaisen,
kyyn viherän käärmeheksi,
kiiskisen
ve'en kalaksi.
Rauan tieän raukeaksi,
mustan
mullan muikeaksi,
varin veen on vaikeaksi,
tulen
polttaman pahaksi. |
«Io l'origin so del merlo,
so che il merlo è fra gli uccelli,
so che l'aspide è un serpente,
che la perca è un pesce d'acqua,
so che il ferro può piegarsi,
che la terra è nera ed aspra,
che bollendo l'acqua scotta,
ch'è malvagio il fuoco ardente. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
200 |
«Vesi
on vanhin voitehista,
kosken kuohu
katsehista, |
«L'acqua è il primo degli unguenti,
e la spuma, dei rimedi, |
|
|
|
|
itse Luoja loitsijoista,
Jumala
parantajista. |
è il Creator il primo fra i maghi,
primo Iddio fra i guaritori. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
«Vuoresta
on vetosen synty,
tulen synty
taivosesta,
alku rauan ruostehesta,
vasken
kanta kalliosta. |
«L'acqua ha origine dal monte
e dal cielo viene il fuoco,
dalla ruggin viene il ferro,
dalla roccia nasce il rame. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
210 |
«Mätäs
on märkä maita vanhin,
paju puita
ensimmäinen,
hongan juuri huonehia,
paatonen
patarania». |
«Primo campo, fu la zolla,
primo il vetrice fu arbusto,
prima casa, il piè del pino,
e marmitta, un sasso cavo». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaka
vanha Väinämöinen
itse tuon
sanoiksi virkki:
«Muistatko mitä enemmin,
vain jo
loppuivat lorusi?» |
Il verace
Väinämöinen
pronunziò queste parole:
«Ti ricordi ancor qualcosa
o finiron le tue ciance?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
220 |
Sanoi
nuori Joukahainen:
«Muistan vieläki
vähäisen!
Muistanpa ajan mokoman,
kun olin
merta kyntämässä,
meren kolkot kuokkimassa,
kalahauat
kaivamassa, |
Disse il giovin
Joukahainen:
«Mi ricordo anche un pochino!
Mi ricordo un certo tempo,
quando stavo arando il mare,
a zappar del mar le buche,
a scavar fosse nei pesci, |
|
|
|
|
syänveet syventämässä,
lampiveet on
laskemassa,
mäet mylleröittämässä,
louhet
luomassa kokohon. |
a far l'acque più profonde,
a trovar posto pei laghi,
a far mucchi di colline,
a saldare insiem le rocce. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
230 |
«Viel'
olin miesnä kuuentena,
seitsemäntenä urosna
tätä maata saataessa,
ilmoa
suettaessa,
ilman pieltä pistämässä,
taivon
kaarta kantamassa, |
Ero allora sesto fra i nati,
settim'ero fra gli eroi,
quando fu fatta la terra
e fu l'aria fabbricata,
messa l'aria sui pilastri,
posto pur l'arcobaleno, |
|
|
|
|
kuuhutta kulettamassa,
aurinkoa
auttamassa,
otavaa ojentamassa,
taivoa
tähittämässä». |
fisso il corso della luna,
spinto il sol nel suo cammino,
il sentier segnato all'Orsa
e di stelle sparso il cielo». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
240 |
Sanoi
vanha Väinämöinen:
«Sen varsin
valehtelitki!
Ei sinua silloin nähty,
un on
merta kynnettihin,
meren kolkot kuokittihin,
kalahauat
kaivettihin, |
Disse il vecchio
Väinämöinen:
«Son bugie da cima a fondo!
Ché veduto tu non fosti
allor quando il mar si arava,
si zappavano le buche,
si scavavan fosse ai pesci, |
|
|
|
|
syänveet syvennettihin,
lampiveet
on laskettihin,
mäet mylleröitettihin,
louhet
luotihin kokohon. |
si facean più fonde l'acque,
si trovava posto ai laghi,
si ammucchiavan le colline,
si saldavano le rocce. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
250 |
«Eikä
lie sinua nähty,
ei lie nähty eikä
kuultu
tätä maata saataessa,
ilmoa
suettaessa,
ilman pieltä pistettäissä,
taivon
kaarta kannettaissa, |
«E nemmen fosti veduto,
né veduto, né sentito,
quando fu fatta la terra
e fu l'aria fabbricata,
messa l'aria sui pilastri,
posto pur l'arcobaleno, |
|
|
|
|
kuuhutta kuletettaissa,
aurinkoa
autettaissa,
otavaa ojennettaissa,
taivoa
tähitettäissä». |
fisso il corso della luna,
spinto il sol nel suo cammino,
il sentier segnato all'Orsa
e di stelle sparso il cielo». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
260 |
Se on
nuori Joukahainen
tuosta tuon
sanoiksi virkki:
«Kun ei lie minulla mieltä,
kysyn
mieltä miekaltani.
Oi on vanha Väinämöinen,
laulaja
laveasuinen! |
Joukahainen giovinetto
disse allor queste parole:
«E s'io manco di giudizio,
alla spada mia lo chiedo.
O tu vecchio
Väinämöinen,
o cantor di bocca larga! |
|
|
|
|
Lähe miekan mittelöhön,
käypä
kalvan katselohon!» |
Vien' la spada a misurare,
vien' la lama a contemplare!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Sanoi
vanha Väinämöinen:
«En noita pahoin
pelänne
miekkojasi, mieliäsi,
tuuriasi,
tuumiasi. |
Disse il vecchio
Väinämöinen:
«Non mi fan molta paura
le tue spade, il tuo giudizio,
i tuoi spiedi ed i tuoi imbrogli. |
|
|
|
270 |
Vaan kuitenki kaikitenki
lähe en
miekan mittelöhön
sinun kanssasi, katala,
kerallasi,
kehno raukka.» |
Pur ti dico, in nessun modo
misurar non vo' la spada
con te, misero ragazzo,
disgraziato, poveraccio!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
280 |
Siinä
nuori Joukahainen
murti suuta,
väänti päätä,
murti mustoa haventa.
Itse tuon
sanoiksi virkki:
«Ken ei käy miekan mittelöhön,
lähe
ei kalvan
katselohon,
sen minä siaksi laulan,
alakärsäksi
asetan.
Panen semmoiset urohot
sen sikäli,
tuon täkäli, |
Joukahainen giovinetto
torse il labbro, volse il capo,
arricciò le nere chiome.
Disse poi queste parole:
«Chi la spada non misura,
chi la lama non contempla,
io lo incanto in un maiale,
io gl'incanto al viso un grugno.
Così fatti eroi li metto
un quaggiù, laggiù quell'altro, |
|
|
|
|
sorran sontatunkiohon,
läävän
nurkkahan nutistan». |
io li pigio nel letame,
io li stiaccio nella stalla». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
290 |
Siitä
suuttui Väinämöinen,
siitä suuttui
ja häpesi.
Itse loihe laulamahan,
sai itse
sanelemahan:
ei ole laulut lasten laulut,
lasten
laulut, naisten naurut,
ne on partasuun urohon,
joit' ei
laula kaikki lapset |
Sentì sdegno
Väinämöinen,
e lo prese allora l'ira.
Egli stesso uno scongiuro
s'accingeva a pronunziare:
non è canto da bambini,
non è quel scherno da donne,
ma ben è d'eroe barbuto,
quel non cantano i bambini, |
|
|
|
|
eikä pojat puoletkana,
kolmannetkana kosijat
tällä inhalla iällä,
katovalla
kannikalla. |
né i ragazzi neppur mezzo,
né gli sposi per un terzo,
ora, in questi tempi tristi,
nell'età che giù decade. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
300 |
Lauloi
vanha Väinämöinen:
järvet läikkyi,
maa järisi,
vuoret vaskiset vapisi,
paaet
vahvat paukahteli,
kalliot kaheksi lenti,
kivet
rannoilla rakoili. |
Cantò il vecchio
Väinämöinen:
e si scosser laghi e terre,
vacillaron le montagne,
s'agitarono le pietre,
si spaccarono gli scogli
ed i sassi sulla spiaggia. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
310 |
Lauloi
nuoren Joukahaisen:
vesat lauloi
vempelehen,
pajupehkon länkilöihin,
raiat
rahkehen nenähän.
Lauloi korjan kultalaian:
lauloi
lampihin haoiksi;
lauloi ruoskan helmiletkun
meren
rantaruokosiksi;
lauloi laukkipään hevosen
kosken
rannalle kiviksi. |
Cantò un magico scongiuro,
dal collar fe' ramoscelli,
rami fe' dalla cavezza,
ed un salce dalle briglie.
Al suo canto, l'aurea slitta
diventò muffito tronco;
trasformò l'adorna frusta
in un giunco della spiaggia;
il destrier stellato in fronte,
in un masso del torrente. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Lauloi
miekan kultakahvan
salamoiksi
taivahalle,
siitä jousen kirjavarren
kaariksi
vesien päälle,
siitä nuolensa sulitut
havukoiksi
kiitäviksi,
siitä koiran koukkuleuan,
sen on maahan maakiviksi. |
L'elsa d'oro della spada
in un fulmine del cielo,
fe' dell'arco variopinto
sopra l'acque arcobaleno,
fece delle frecce alate
nibbi e rapidi sparvieri,
e del can dal muso aguzzo
una pietra da confini. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
320 |
Lakin
lauloi miehen päästä
pilven
pystypää kokaksi; |
Del cappuccio sulla testa
fece nube acuminata; |
|
|
|
|
lauloi kintahat käestä
umpilammin
lumpehiksi,
siitä haljakan sinisen
hattaroiksi
taivahalle,
vyöltä ussakan utuisen
halki
taivahan tähiksi. |
via di mano cantò i guanti
li fe' loti del pantano,
fece del panciotto azzurro
nuvolette sparse in cielo,
della cintola leggiadra
stelle fe' del firmamento. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
330 |
Itsen
lauloi Joukahaisen:
lauloi suohon
suonivöistä,
niittyhyn nivuslihoista,
kankahasen
kainaloista. |
Incantò quel giovanetto:
nel pantano, a mezza vita,
dentro il prato, fin le reni,
fin le ascelle, fra gli sterpi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Joukahainen
trova in grande angoscia e
finalmente promette di dare in
moglie la propria sorella a
Väinämöinen, il quale si placa e lo
libera dall'incanto |
|
Jo
nyt nuori Joukahainen
jopa tiesi
jotta tunsi:
tiesi tielle tullehensa,
matkallen
osannehensa
voittelohon, laulelohon
kera vanhan
Väinämöisen. |
Joukahainen giovinetto
ben allor seppe e comprese
d'aver preso la via vera,
d'aver fatto giusto il viaggio
per contendere col canto
coll'antico
Väinämöinen. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
340 |
Jaksoitteli
jalkoansa:
eipä jaksa jalka nousta;
toki toistakin yritti:
siin' oli
kivinen kenkä. |
Provò a muover l'un de' piedi:
ma ad alzarlo non riesce;
tentò ancor di muover l'altro:
già di sasso era la scarpa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
350 |
Siitä
nuoren Joukahaisen
jopa tuskaksi
tulevi,
läylemmäksi lankeavi.
Sanan virkkoi,
noin nimesi:
«Oi on viisas Väinämöinen,
tietäjä
iän-ikuinen!
Pyörrytä pyhät sanasi,
peräytä
lausehesi!
Päästä tästä pälkähästä,
tästä seikasta selitä! |
Joukahainen giovinetto
dal dolore allor fu preso,
si sentì stretto d'angoscia.
Parlò allora così disse:
«Deh, sapiente
Väinämöinen,
grande mago sempiterno!
Chiama indietro i santi detti,
gli scongiuri tuoi ritira!
Togli me da quest'angoscia,
leva me da queste pene! |
|
|
|
|
Panenpa parahan makson,
annan
lunnahat lujimmat.» |
Ti darò buona mercede,
t'offrirò forte riscatto!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Sanoi
vanha Väinämöinen:
«Niin mitä
minullen annat,
jos pyörrän pyhät sanani,
peräytän
lauseheni,
päästän siitä pälkähästä,
siitä
seikasta selitän?» |
Disse il vecchio
Väinämöinen:
«Or che cosa mi darai
se richiamo i santi detti,
se ritiro gli scongiuri,
se ti tolgo dall'angoscia,
se ti levo dalle pene?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
360 |
Sanoi
nuori Joukahainen:
«Onp' on mulla
kaarta kaksi, |
Disse il giovin
Joukahainen:
«Io posseggo due begli archi, |
|
|
|
|
jousta kaksi kaunokaista;
yks' on
lyömähän riveä,
toinen tarkka ammunnalle.
Ota
niistä jompikumpi!» |
archi belli veramente;
l'uno a tendere ben forte,
a colpir l'altro preciso.
Prendi l'un di questi, o l'altro!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
370 |
Sanoi
vanha Väinämöinen:
«Huoli en, hurja,
jousistasi,
en, katala, kaaristasi!
On noita
itselläniki
joka seinä seisoteltu,
joka
vaarnanen varottu: |
Disse il vecchio
Väinämöinen:
«De' tuoi archi, pazzarello,
non mi curo, o miserello!
Ne posseggo pure io stesso
che ricopron le pareti,
che sui chiodi appesi stanno: |
|
|
|
|
miehittä metsässä käyvät,
urohitta
ulkotöillä».
Lauloi nuoren Joukahaisen,
lauloi
siitäki syvemmä. |
e senz'uom nel bosco vanno,
senza eroe fuori al lavoro».
E col canto di magia
lo sommerse ancor più fondo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
380 |
Sanoi
nuori Joukahainen:
«Onp' on mulla
purtta kaksi,
kaksi kaunoista venoa;
yks' on
kiistassa kepeä,
toinen paljo kannattava.
Ota niistä
jompikumpi!» |
Disse il giovin
Joukahainen:
«Io possiedo due barchette,
due bellissimi battelli;
uno è svelto alla regata,
l'altro porta pesi grandi.
Prendi l'un di questi, o l'altro!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
390 |
Sanoi
vanha Väinämöinen:
«Enp' on huoli
pursistasi,
venehistäsi valita!
On noita
itselläniki
joka tela tempaeltu,
joka lahtema
laottu,
mikä tuulella tukeva,
mikä
vastasään menijä».
Lauloi nuoren Joukahaisen,
lauloi
siitäki syvemmä. |
Disse il vecchio
Väinämöinen:
«Non mi curo di tue barche,
né di sceglier tue barchette!
Molte io stesso ne possiedo,
che ricoprono i parati,
che riempiono le baie,
qual robusta per poggiare,
quale a correr contro vento».
E col canto di magia
lo sommerse ancor più fondo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Sanoi
nuori Joukahainen:
«On mulla oritta
kaksi,
kaksi kaunoista hepoa;
yks' on
juoksulle jalompi,
toinen raisu rahkehille.
Ota niistä
jompikumpi!» |
Disse il giovin
Joukahainen:
«Io possiedo due stalloni,
due bellissimi cavalli;
l'un più valido alla corsa,
l'altro più bravo a tirare.
Prendi l'un di questi, o l'altro!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
400 |
Sanoi
vanha Väinämöinen:
«En huoli
hevosiasi,
sure en sukkajalkojasi!
On noita
itselläniki |
Disse il vecchio
Väinämöinen:
«Non m'importa di cotesti
tuoi cavalli biancopiedi!
Molti io stesso ne possiedo |
|
|
|
|
joka soimi solmieltu,
joka tanhua
taluttu:
vesi selvä selkäluilla, |
che alle greppie son legati,
che riempiono le stalle;
han sul dorso l'acqua chiara |
|
|
|
|
rasvalampi
lautasilla».
Lauloi nuoren Joukahaisen,
lauloi
siitäki syvemmä. |
ed inonda i fianchi il grasso».
E col canto di magia
lo sommerse ancor più fondo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
410 |
Sanoi
nuori Joukahainen:
«Oi on vanha
Väinämöinen!
Pyörrytä pyhät sanasi,
peräytä
lausehesi! |
Disse il giovin
Joukahainen:
«O tu vecchio
Väinämöinen!
chiama indietro i santi detti,
gli scongiuri tuoi ritira! |
|
|
|
|
Annan kultia kypärin,
hope'ita
huovan täyen,
isoni soasta saamat,
taluttamat
tappelosta». |
Ti do un elmo pieno d'oro,
un cappuccio pien d'argento,
l'ebbe il babbo dalla guerra,
lo portò dalla battaglia». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
420 |
Sanoi
vanha Väinämöinen:
«En huoli hope'itasi,
kysy en, kurja, kultiasi!
On noita
itselläniki
joka aitta ahtaeltu,
joka vakkanen
varottu: |
Disse il vecchio
Väinämöinen:
«Non mi curo del tuo argento,
e non chiedo l'oro tuo!
Molto io pure ne possiedo
che riempie la dispensa,
che s'ammucchia nel camino: |
|
|
|
|
ne on kullat kuun-ikuiset,
päivän-polviset hopeat».
Lauloi nuoren Joukahaisen,
lauloi
siitäki syvemmä. |
vecchio l'or quanto la luna,
ha del sol gli anni l'argento».
E col canto di magia
lo sommerse ancor più fondo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
430 |
Sanoi
nuori Joukahainen:
«Oi on vanha
Väinämöinen!
Päästä tästä pälkähästä,
tästä seikasta selitä!
Annan aumani kotoiset,
heitän
hietapeltoseni |
Disse il giovin
Joukahainen:
«O tu vecchio
Väinämöinen,
salva me da quest'angoscia,
leva me da queste pene!
I covoni avrai del grano,
i miei campi sabbïosi, |
|
|
|
|
oman pääni päästimeksi,
itseni
lunastimeksi». |
per salvare la mia testa,
per potermi riscattare!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
440 |
Sanoi
vanha Väinämöinen:
«En halaja
aumojasi,
herjä, hietapeltojasi!
On noita
itselläniki,
peltoja joka perällä,
aumoja joka
aholla.
Omat on paremmat pellot,
omat aumat
armahammat». |
Disse il vecchio
Väinämöinen:
«Non ho voglia del tuo grano
né de' campi tuoi di sabbia!
Ne possiedo pure io stesso
campi còlti in ogni canto
e covoni a ogni boschetto.
I miei son campi migliori
i covoni miei più cari». |
|
|
|
|
Lauloi nuoren Joukahaisen,
lauloi
ainakin alemma. |
E col canto di magia
lo sommerse ancor più fondo. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Siitä
nuori Joukahainen
toki viimein
tuskastui,
kun oli leuan liettehessä,
parran
paikassa pahassa,
suun on suossa, sammalissa,
hampahin haon perässä. |
Joukahainen giovinetto
sentì angoscia grande, quando
fu nel fango fino al mento,
fin la barba in malo luogo,
fin la bocca nel pantano,
e coi rami marci ai denti. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
450 |
Sanoi
nuori Joukahainen:
«Oi on viisas
Väinämöinen, |
Disse il giovin
Joukahainen:
«Deh, sapiente
Väinämöinen, |
|
|
|
|
tietäjä iän-ikuinen!
Laula jo
laulusi takaisin,
heitä vielä heikko henki,
laske
täältä pois minua!
Virta jo jalkoa vetävi,
hiekka
silmiä hiovi. |
grande mago sempiterno!
Il tuo canto ormai richiama,
ché a me resti un po' di vita,
ché di qui sia liberato!
Via mi porta l'onda i piedi,
gli occhi la sabbia mi rode! |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
460 |
«Kun
pyörrät pyhät sanasi,
luovuttelet
luottehesi,
annan Aino siskoseni,
lainoan emoni
lapsen |
«Se richiami i santi detti,
se ritiri i tuoi scongiuri,
ti darò la mia sorella,
Aino, figlia di mia madre, |
|
|
|
|
sulle pirtin pyyhkijäksi,
lattian
lakaisijaksi,
hulikkojen huuhtojaksi,
vaippojen
viruttajaksi,
kutojaksi kultavaipan,
mesileivän
leipojaksi». |
che pulisca la tua stanza,
che ti spazzi il pavimento,
sciacqui le fiasche del latte,
che ti lavi le coperte,
un mantello d'or ti tessa
e ti cuocia pan di miele». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
470 |
Siitä
vanha Väinämöinen
ihastui
ikihyväksi,
kun sai neion Joukahaisen
vanhan
päivänsä varaksi. |
Ed il vecchio
Väinämöinen
ben fu lieto, oltre misura,
d'ottener la giovinetta
a sostegno de' suoi giorni. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Istuiksen
ilokivelle,
laulupaaelle paneikse.
Lauloi kotvan, lauloi toisen,
lauloi kotvan kolmannenki:
pyörti pois pyhät sanansa,
perin
laski lausehensa. |
Sulla pietra della gioia
e del canto sulla rupe
si sedé, cantò due volte,
un pochin la terza volta:
via disperse i santi detti,
chiamò indietro gli scongiuri. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Joukahainen
torna a casa di malo umore e
racconta alla madre il disgraziato
suo viaggio |
480 |
Pääsi
nuori Joukahainen,
pääsi leuan
liettehestä,
parran paikasta pahasta,
hevonen
kosken kivestä, |
Ed il giovin
Joukahainen
levò allor dal fango il mento
e la barba dal rio luogo,
il cavallo dalla pietra |
|
|
|
|
reki rannalta haosta,
ruoska rannan
ruokosesta. |
e la slitta dal marciume
e la frusta dalla canna. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Kohoeli
korjahansa,
reutoihe rekosehensa,
läksi mielellä pahalla,
syämellä
synkeällä
luoksi armahan emonsa,
tykö
valtavanhempansa. |
Si drizzò sulla sua slitta,
si sdraiò dentro il carretto,
se n'andò di tristo umore,
s'avviò col cuore mesto
presso la diletta madre,
la sua cara genitrice. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
490 |
Ajoa
karittelevi.
Ajoi kummasti kotihin: |
Corse via con gran
fracasso.
Giunse a casa a corsa strana: |
|
|
|
|
rikki riihe'en rekensä,
aisat
poikki portahasen. |
al fienil ruppe la slitta,
il timon contro la soglia. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Alkoi
äiti arvaella,
isonen sanan sanovi:
«Suottapa rikoit rekesi,
tahallasi
aisan taitoit!
Mitäpä kummasti kuletki,
tulet
tuhmasti kotihin?» |
Rifletté la madre allora,
disse il padre le parole:
«Senza
scopo tu la slitta,
hai spezzato, ed il timone!
Perché in corsa così strana,
sì da sciocco vieni a casa?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
500 |
Tuossa
nuori Joukahainen
itkeä vetistelevi |
A sentirli, il giovanetto
prese tosto a lacrimare, |
|
|
|
|
alla päin, pahoilla mielin,
kaiken
kallella kypärin
sekä huulin hyypynyisin,
nenän
suulle langennuisen. |
basso il capo, triste in cuore,
col cappuccio di traverso,
con le labbra irrigidite
e col naso sulla bocca. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
510 |
Emo
ennätti kysyä,
vaivan nähnyt
vaaitella:
«Mitä itket, poikueni,
nuorna
saamani, nureksit,
olet huulin hyypynyisin,
nenän
suulle langennuisen?» |
Pria
la madre a domandare,
premurosa a interrogare:
«Perché piangi, figliuol mio,
frutto de' miei giovani anni?
Perché stai col labbro fermo
e col naso sulla bocca?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
520 |
Sanoi
nuori Joukahainen:
«Oi on maammo,
kantajani!
Jo on syytä syntynynnä,
taikoja
tapahtununna,
syytä kyllin itkeäni,
taikoja
nureksiani!
Tuot' itken tämän ikäni,
puhki
polveni murehin:
annoin Aino siskoseni,
lupasin
emoni lapsen |
Disse
il giovin
Joukahainen:
«Tu che in seno m'hai portato!
Non fu ciò senza ragione,
strane cose son successe,
ben di piangere ho motivo
e di fare aspro lamento!
Piangerò tutta la vita,
mi dorrò per tutti gli anni,
che ho promesso la sorella,
Aino, figlia di mia madre, |
|
|
|
|
Väinämöiselle varaksi,
laulajalle
puolisoksi,
turvaksi tutisevalle,
suojaksi
sopenkululle». |
per sostegno a
Väinämöinen,
al cantore per consorte,
per appoggio al vacillante,
ad un uom rincantucciato». |
|
|
|
|
|
|
|
|
La madre si
rallegra nell'udire che Väinämöinen
diverrà suo genero, ma la figlia se
ne addolora e comincia a piangere |
530 |
Emo
kahta kämmentänsä
hykersi
molempiansa;
sanan virkkoi, noin nimesi:
«Elä
itke, poikueni!
Ei ole itkettäviä,
suuresti
surettavia: |
Ma la
madre batté lieta
le due mani, palma a palma;
disse poi queste parole:
«Figliol mio, pianger non devi!
Ché non v'è ragion di pianto,
né di affligerti cotanto: |
|
|
|
|
tuota toivoin tuon ikäni,
puhki
polveni halasin
sukuhuni suurta miestä,
rotuhuni
rohkeata,
vävykseni Väinämöistä,
laulajata
langokseni». |
tutta la vita sperai,
tutti gli anni desiai
che parente nostro fosse,
fosse nella nostra stirpe,
fosse un dì genero mio
Väinämöinen
celebrato». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
540 |
Sisar
nuoren Joukahaisen
itse itkullen
apeutui.
Itki päivän, itki toisen
poikkipuolin portahalla; |
La
sorella d'Joukahainen,
lei piangeva e lamentava.
Pianse un giorno, pianse un altro,
pianse ferma sulla soglia; |
|
|
|
|
itki suuresta surusta,
apeasta
miel'alasta. |
lacrimò con gran dolore,
d'amarezza pieno il core. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Sai
emo sanelemahan:
«Mitä itket,
Ainoseni,
kun olet saava suuren sulhon,
miehen korkean kotihin
ikkunoillen istujaksi,
lautsoille
lavertajaksi?» |
Ripetevale la madre:
«Perché piangi,
Ainuccia mia,
se un gran sposo in sorte avesti,
una casa rinomata,
da sedere alla finestra,
da ciarlare sulla panca?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
550 |
Tuon
tytär sanoiksi virkki:
«Oi emoni,
kantajani! |
Ma la
figlia le rispose:
«Madre
mia, che m'hai portato! |
|
|
|
|
Itkenpä minä jotaki:
itken kassan
kauneutta,
tukan nuoren tuuheutta,
hivuksien
hienoutta,
jos ne piennä peitetähän,
katetahan
kasvavana. |
Qualche cosa pur rimpiango:
la bellezza delle trecce,
lo spessore delle chiome,
la finezza dei capelli,
se li debbo già celare
e nasconder mentre cresco. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
560 |
«Tuotapa
ikäni itken,
tuota päivän armautta,
suloutta kuun komean,
ihanuutta
ilman kaiken, |
E
rimpiangerò pur sempre
la letizia del mio sole,
della luna la dolcezza
e l'incanto di quest'aria, |
|
|
|
|
jos oisi nuorna jättäminen,
lapsena
unohtaminen
veikon veistotanterille,
ison
ikkunan aloille». |
se da giovine lasciarli,
da bambina ho da obliarli,
col cantiere del fratello,
la finestra del mio babbo». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
570 |
Sanovi
emo tytölle,
lausui vanhin
lapsellensa:
«Mene, huima, huolinesi,
epäkelpo,
itkuinesi!
Ei ole syytä synkistyä,
aihetta
apeutua. |
Parlò
ancor la vecchia madre,
così disse alla figliuola:
«Lascia
sciocca, i tuoi pensieri,
vanne, stolta, co' tuoi pianti!
Non ragion v'è di tristezza,
né motivo d'afflizione. |
|
|
|
580 |
Paistavi Jumalan
päivä muuallaki
maailmassa,
ei isosi ikkunoilla,
veikkosi
veräjän suulla.
Myös on marjoja mäellä,
ahomailla
mansikoita
poimia sinun poloisen
ilmassa
etempänäki,
ei aina ison ahoilla,
veikon
viertokankahilla». |
Ché risplende il sol di Dio
anche altrove sulla terra,
non soltanto alle finestre,
alle porte del tuo babbo.
Altre bacche son sul colle,
altre fragole nei campi,
che le colga, poveretta,
anche altrove, non soltanto
presso i campi del tuo babbo,
nelle lande del fratello». |
|
|
|
|
|
|
|
