|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
SEITSEMÄNSVIDETTÄ
RUNO |
IL QUARANTASETTESIMO RUNO |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Il sole e la
luna discendono per ascoltare la
musica di Väinämöinen; la signora
di Pohjola li afferra, li nasconde
dentro il monte e ruba anche il
fuoco dalle stanze di Kalevala |
|
Vaka vanha Väinämöinen
kauan soitti kanteletta,
sekä soitti jotta lauloi,
jotta ilmankin iloitsi. |
Il verace Väinämöinen
lungamente suonò l'arpa,
nel suonare, nel cantare,
risvegliava grande gioia. |
|
|
|
|
|
|
|
10 |
Soitto kuului kuun tupihin,
ilo päivän ikkunoille.
Kuu tuvastahan tulevi,
astui koivun konkelolle,
päivä päätyi linnastansa,
loihe latvahan petäjän |
Dalle stanze della luna
e dal sol dalle finestre
s'udì il suono. Uscì la luna
dalla stanza a una betulla,
uscì il sol dal suo castello
ad un larice fronzuto |
 |
|
|
|
kanteletta kuulemahan,
iloa imehtimähän. |
che volevan l'arpa udire,
di quel giubilo gioire. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
20 |
Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
siitä päivän kiinni saapi,
kuuhuen käsin tavoitti,
kuun on koivun konkelolta,
päivän latvasta petäjän.
Ne kohta kotihin saattoi,
pimeähän Pohjolahan. |
Louhi, di
Pohja signora,
vecchia con i denti radi,
corse ad afferrare il sole
e la luna con le mani;
tolse l'una alla betulla,
prese dal larice l'altro.
Li portò via seco, a casa,
a
Pohjola tenebrosa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Kätki kuun kumottamasta
kirjarintahan kivehen,
lauloi päivän paistamasta
vuorehen teräksisehen. |
Poi la luna, ché non splenda,
cela in rupe variegata,
canta il sole, ché non brilli,
dentro il monticel d'acciaio. |
|
|
|
30 |
Itse tuossa noin saneli:
«Ellös täältä ilman pääskö,
nousko, kuu, kumottamahan,
pääskö, päivä, paistamahan,
kun en käyne päästämähän,
itse tulle noutamahan |
Quindi parla, così dice:
«Voi di qui non uscirete,
non per splendere la luna,
non il sole per brillare,
s'io non venga a liberarvi,
s'io non corra a ripigliarvi, |
|
|
|
|
yheksän orihin kanssa,
yhen tamman kantamalla!» |
con i nove miei stalloni
nati insiem da una cavalla!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
40 |
Kun oli kuun kulettanunna
sekä päivän saattanunna
Pohjolan kivimäkehen,
rautaisehen kalliohon,
jopa valkean varasti,
tulen Väinölän tuvilta:
sai tuvat tulettomaksi,
pirtit valkeattomaksi. |
Dopo che la luna sparve
ed il sole fu celato
dentro il colle dirupato,
dentro la rupe ferrigna,
essa pur rapì la fiamma
ed il fuoco da
Väinöla:
e restaron senza fuoco,
senza luce quelle stanze. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Ukko,
il dio supremo, si meraviglia del
cielo buio e batte fuoco per una
nuova luna e un nuovo sole |
|
Jo oli yö alinomainen,
pitkä, pilkkoisen pimeä.
Oli yö Kalevalassa,
noilla Väinölän tuvilla
sekä tuolla taivahassa,
Ukon ilman istuimilla. |
Era notte senza fine,
lunga, oscura, tenebrosa,
era notte in
Kalevala,
nelle stanze di
Väinöla;
e del pari notte in cielo,
d'Ukko
stesso nelle sedi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
50 |
Tukela on tuletta olla,
vaiva suuri valkeatta,
ikävä inehmisien,
ikävä itsen Ukonki. |
Grave pena era lo stare
senza fuoco, senza luce;
era agli uomini tristezza
e tristezza ad Ukko stesso. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tuo Ukko, ylijumala,
itse ilman suuri luoja,
alkoi tuota ouostella.
Arvelee, ajattelevi,
mikä kumma kuun e'essä,
mikä terhen päivän tiessä,
kun ei kuu kumotakana
eikä päivä paistakana. |
Ukko allora, dio supremo,
ei del mondo il gran creatore,
preso fu da meraviglia.
E pensava, rifletteva
per qual caso prodigioso,
fosse luna e sole ascoso,
ché la luna più non splenda
e nemmeno brilli il sole. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
60 |
Astui pilven äärtä myöten,
taivahan rajoa myöten |
Sopra l'orlo delle nubi
camminava, lungo il cielo, |
|
|
|
|
sukassa sinertävässä,
kirjavassa kaplukassa;
kävi kuuta etsimähän,
päiveä tapoamahan:
eipä kuuta löyäkänä,
päiveä tapoakana. |
ed avea le calze azzurre
e le scarpe variopinte;
se la luna egli incontrasse,
se mai il sole ritrovasse!
Ma la luna non incontra
ed il sole non ritrova. |
|
|
|
|
|
|
|
|
L'origine del fuoco |
70 |
Tulta iski ilman Ukko,
valahutti valkeata
miekalla tuliterällä,
säilällä säkenevällä; |
Ukko allora batté il fuoco,
chiamò fuori la scintilla
con la spada fiammeggiante,
con la lama sfavillante; |
|
|
|
|
iski tulta kyntehensä,
järskytti jäsenehensä
ylähällä taivosessa,
tähtitarhojen tasalla. |
batté il fuoco con le unghie,
le scintille con il dito
nello spazio alto del cielo
e nei prati delle stelle. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
80 |
Saipa tulta iskemällä.
Kätkevi tulikipunan
kultaisehen kukkarohon,
hope'isehen kehä'än.
Antoi neien tuuitella,
ilman immen vaapotella |
Dopo aver battuto il fuoco,
mise in serbo la scintilla
dentro la borsetta d'oro,
nella scatola d'argento.
Alla vergine dell'aria
la die' poi che la cullasse, |
|
|
|
|
kuun uuen kuvoamaksi,
uuen auringon aluksi. |
perché in luna si mutasse,
come nuovo sol brillasse. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Il fuoco cade sulla
terra e Väinämöinen ne va in cerca
insieme ad Ilmarinen |
|
Neiti pitkän pilven päällä,
impi ilman partahalla
tuota tulta tuuitteli,
valkeaista vaapotteli
kultaisessa kätkyessä,
hihnoissa hope'isissa. |
La fanciulla sulla lunga
nube in riva al firmamento
cullò il fuoco con gran cura,
agitò sempre la fiamma
nella culla d'oro, appesa
ad argentei cordoncini. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
90 |
Hope'iset orret notkui,
kätkyt kultainen kulisi, |
Ma la pertica d'argento
si piegò con l'aurea culla, |
|
|
|
|
pilvet liikkui, taivot naukui,
taivon kannet kallistihe
tulta tuuiteltaessa,
valkeaista vaapottaissa. |
si squassarono le nubi,
s'inchinò del ciel la volta,
mentre il fuoco era cullato,
agitata la scintilla. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
100 |
Impi tulta tuuitteli,
vaapotteli valkeaista,
tulta sormilla somitti,
käsin vaali valkeaista:
tuli tuhmalta putosi,
valkea varattomalta, |
La fanciulla cullò il fuoco
fece muovere la fiamma,
tenne il fuoco fra le dita,
nella man strinse la fiamma:
alla stolta cadde il fuoco
e la fiamma alla scapata, |
|
|
|
|
kätösiltä kääntelijän,
sormilta somittelijan. |
dalla man che lo stringeva
e dal dito che il teneva. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
110 |
Taivas reikihin repesi,
ilma kaikki ikkunoihin.
Kirposi tulikipuna,
suikahti punasoronen,
läpi läikkyi taivosista,
puhki pilvistä pirisi,
läpi taivahan yheksän,
halki kuuen kirjokannen. |
S'aprì il cielo, s'aprì l'aria
tutto a guisa di finestra,
piombò giù quella scintilla,
cadde quella goccia rossa,
attraverso il firmamento
per le nuvole fischiando,
traversò nove dei cieli,
sei coperchi variopinti. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
120 |
Sanoi vanha Väinämöinen:
«Veli, seppo Ilmarinen!
Lähtekämme katsomahan,
saakamme opastumahan,
mikä tuo tuli tulonen,
outo valkea valahti
yläisistä taivosista
alaisihin maaemihin,
jos olisi kuun kehänen
eli päivän pyöryläinen!» |
Disse il vecchio Väinämöinen:
«Ilmarinen,
fabbro caro!
Orsù andiamo per vedere,
per saper che cosa sia,
questo fuoco ch'è venuto,
questa fiamma strana scesa
dallo spazio alto del cielo
sopra il suolo della terra:
sarà il disco della luna
o sarà del sol la palla?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Läksivät urosta kaksi.
Astuivat, ajattelivat,
miten tuonne tullaksensa
ja kuten osataksensa
tulen siirtymäsijoille,
valkean valantomaille. |
S'avviaron i due eroi
e pensavan, nell'andare,
come avrebber essi fatto
per quel luogo ritrovare
dove il fuoco era piombato
e caduta quella fiamma. |
|
|
|
|
|
|
|
|
La Vergine
dell'Aria dice loro che il fuoco è
piombato nel lago di Alu, dove un
pesce lo ha inghiottito |
130 |
Joki joutuvi etehen,
melkeän meren tapainen.
Siinä vanha Väinämöinen
alkoi veisteä venettä, |
Scorre a lor dinanzi un fiume
grande quasi quanto il mare.
Tosto il vecchio Väinämöinen
a intagliare prese una barca, |
|
|
|
alla korven kolkutella.
Toinen seppo Ilmarinen
laati kuusesta meloja,
petäjästä järkäleitä. |
nella selva a martellare.
Ilmarinen, fabbro, l'altro
fe' d'abete una pagaia
e di larice fe' i remi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
140 |
Sai venonen valmihiksi
hankoinensa, airoinensa;
niin veivät venon vesille.
Soutelevat, joutelevat
ympäri Nevan jokea,
Nevan nientä kiertelevät. |
Era pronta la barchetta
con gli scalmi, con i remi;
or la spinsero nell'acqua
e remaron forte, innanzi
della Neva sopra il fiume
ed attorno al promontorio. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Ilmatar, ihana impi,
vanhin luonnon tyttäristä,
tuopa vastahan tulevi
puhutellen, lausutellen:
«Mitä miehiä olette,
kuinka teitä kutsutahan?» |
Ilmatar, la vergin bella,
di Luonto maggior figlia,
venne loro incontro e disse,
volse lor questa domanda:
«Voi degli uomini chi siete,
dite, come vi chiamate?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
150 |
Sanoi vanha Väinämöinen:
«Merimiehiä olemme,
minä vanha Väinämöinen,
toinen seppo Ilmarinen. |
Disse il vecchio Väinämöinen:
«Siamo uomini del mare,
sono il vecchio Väinämöinen,
ed Ilmari il fabbro è questi. |
|
|
|
|
Vaan sano oma sukusi,
kuin sinua kutsutahan!» |
Ma tu dimmi la tua stirpe,
dimmi come sei chiamata!» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
160 |
Vaimo tuon sanoiksi virkki:
«Minä olen vanhin vaimoksia,
vanhin ilman impilöitä,
ensin emä itselöitä,
joll' on vihki viien vaimon,
muoto kuuen morsiamen.
Minne te menette, miehet,
kunne läksitte, urohot?» |
E la donna gli rispose:
«La più antica delle donne,
delle vergini dell'aria
sono, e prima delle madri,
degna al par di cinque mogli,
di sei spose bella al pari.
Dove, eroi, voi vi recate,
or mi dite dove andate?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
170 |
Sanoi vanha Väinämöinen,
itse virkki, noin nimesi:
«Tukehtui tulonen meiltä,
vaipui meiltä valkeainen.
Viikon on tuletta oltu,
pime'issä piileskelty.
Nyt on meillä mielessämme
mennä tulta tietämähän,
jok' on tullut taivahasta,
päältä pilvien pu'onnut». |
Disse il vecchio Väinämöinen,
le rispose in tal maniera:
«È sparito da noi il fuoco
e la luce abbiam perduta.
Per un pezzo senza fuoco
nelle tenebre siam stati.
Ora ci è venuto in mente
di cercare quella fiamma
che dal cielo è giù cascata,
dalle nuvole piombata». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vaimo tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi: |
E la donna di rimando
disse allor queste parole: |
|
|
Origine del fuoco |
180 |
«Tuli on tuima tie'ettävä,
valkeainen vaaittava.
Jo teki tuli tekoset,
valkea vahingot laati!
Tuikahti tulikipuna,
putosi punakeränen
Luojan luomilta tiloilta,
Ukon ilman iskemiltä |
«Aspro è il fuoco a ritrovare,
a scoprir la fiamma è duro.
Già quel fuoco fece mali,
fece danni quella fiamma!
Ruzzolò quella favilla,
quel gomitoletto rosso,
da quel luogo dove prima
il Creator l'avea destato: |
|
|
|
|
läpi taivahan tasaisen,
halki tuon ihalan ilman,
puhki reppänän retuisen,
kautta kuivan kurkihirren
Tuurin uutehen tupahan,
Palvoisen laettomahan. |
attraverso il firmamento,
giù per l'aria trasparente
scese, pel fumoso foro,
lungo la traversa asciutta,
alla stanza di Tuuri,
di Palvonen alla porta. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
190 |
«Sitte sinne tultuansa
Tuurin uutehen tupahan
panihe pahoille töille,
löihe töille törke'ille: |
«Non appena di Tuuri
nella nuova stanza giunse,
cominciò le tristi gesta,
i misfatti suoi crudeli: |
|
|
|
|
rikkoi rinnat tyttäriltä,
neitosilta nännit näppi,
turmeli pojalta polvet,
isännältä parran poltti. |
bruciò il petto alle ragazze,
le mammelle alle fanciulle,
guastò ai giovani i ginocchi
e strinò la barba ai babbi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
200 |
«Äiti lastansa imetti
kätkyessä vaivaisessa.
Tuohon tultua tulonen
jo teki pahinta työtä:
poltti lapsen kätkyestä,
poltti paarmahat emolta. |
«Una mamma dava il latte
al suo bimbo nella zana.
Là venuto il fuoco, fece
un misfatto de' peggiori:
bruciò il bimbo nella zana,
alla mamma bruciò il petto. |
|
|
|
|
Se lapsi meni Manalle,
toki poika Tuonelahan,
ku oli luotu kuolemahan,
katsottu katoamahan
tuskissa tulen punaisen,
vaike'issa valkeaisen. |
A
Manala andò il bambino,
a
Tuonela il ragazzino,
ché toccato gli era in sorte
di trovar così la morte:
dentro un fuoco rosseggiante,
nella fiamma divorante. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
210 |
«Niin emo enemmän tiesi,
ei emo Manalle mennyt;
se tunsi tulen manata,
valkeaisen vaivutella |
«Più però sapea la madre,
non a Manala discese;
scongiurar sapeva il fuoco,
ammansire il fiammeggiante |
|
|
|
|
läpi pienen neulansilmän,
halki kirvehen hamaran,
puhki kuuman tuuran putken,
pitkin pellon pientaretta». |
dentro la cruna d'un ago,
per il buco in fondo all'ascia,
per il fesso della sbarra,
lungo il fosso del podere». |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
220 |
Vaka vanha Väinämöinen
itse ennätti kysyä:
«Kunne tulet tuosta läksi,
kunne kiiähti kipunat
Tuurin pellon pientarelta?
Metsällenkö vai merelle?» |
Il verace Väinämöinen
s'affrettava a domandare:
«Dove s'è recato il fuoco?
Dove, dal campo di Tuuri,
è volata la scintilla?
Verso il bosco o verso il mare?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
230 |
Vaimo vastaten sanovi,
itse virkki, noin nimesi:
«Tuli tuosta mennessänsä,
valkeainen vierressänsä
ensin poltti paljo maita,
paljo maita, paljo soita;
viimein vierähti vetehen,
aaltoihin Aluen järven:
se oli syttyä tulehen,
säkehinä säihkyellä. |
E la donna, di rimando
gli rispose in tal maniera:
«Dopo che di qua partito
fu quel fuoco fiammeggiante,
bruciò prima molte terre,
molte terre, molti stagni;
alla fin guizzò nell'acqua,
dentro l'onde d'Alujärvi,
divampò pel fuoco il lago,
scintillò per le faville. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
«Kolmasti kesäisnä yönä,
yheksästi syksy-yönä,
kuohui kuusien tasalle,
ärjyi päälle äyrähien
tuon tuiman tulen käsissä,
varin valkean väessä. |
«Per tre volte in notte estiva,
nove, in notte dell'autunno,
si gonfiò fin sopra i pini,
straripò dall'alta riva
nelle mani di quel fuoco,
in poter dell'aspra fiamma. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
240 |
«Kuohui kuiville kalansa,
arinoille ahvenensa.
Kalat tuossa katselevat,
ahvenet ajattelevat, |
«All'asciutto lasciò i pesci
e le perche al fondo in secco.
E pensavano quei pesci,
riflettevano le perche |
|
|
|
|
miten olla, kuin eleä:
ahven itki aittojansa,
kalat kartanoisiansa,
kiiski linnoa kivistä. |
qual sarebbe la lor vita:
rimpiangevan le dispense,
le dimore sotto l'acqua,
i castelli fra le pietre. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
250 |
«Läksi ahven kyrmyniska,
tavoitti tulisoroista:
eipä ahven saanutkana.
Niin meni sinervä siika:
se nieli tulisorosen,
vajotteli valkeaisen. |
«E la perca, schienacurva,
mosse a prender la favilla,
la inseguì, ma vanamente.
Ma l'azzurro lavareto
inghiottì la goccia rossa,
trangugiò quella fiammella. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
«Jo vettyi Aluen järvi,
pääsi päältä äyrästensä
sijallensa entiselle
yhtenä kesäisnä yönä. |
«Trasse l'acque nuovamente
d'Alu il lago per le sponde,
alle sedi lor primiere,
nell'estate, in una notte. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
«Oli aikoa vähäisen:
tuli tuska nielijälle,
vaikea vajottajalle,
pakko paljo syönehelle. |
«Ma passato un sol momento
colse l'avido un dolore,
uno spasimo violento,
un'angoscia il mangiatore. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
260 |
«Uiskenteli, kuiskenteli.
Uipi päivän, uipi toisen |
«Nuotò inquieto, da ogni parte,
nuotò un giorno, nuotò un altro, |
|
|
|
270 |
siikasaarien sivuja,
lohiluotojen lomia,
tuhannen nenätse niemen,
sa'an saaren kainalotse.
Joka niemi neuvon pisti,
joka saari sai sanoman:
"Ei ole vienossa ve'essä,
Aluessa ankehessa
kalan kurjan nielijätä,
katalan kaottajata |
nuotò a fianco delle trote,
nelle buche dei salmoni,
lungo mille promontori,
a cent'isole fra mezzo.
Ogni punta consigliava
ed ogni isola parlava:
"Non c'è qui, nell'acqua calma,
nello stretto lago d'Alu,
chi inghiottisca il miserello
e chi uccida il poverino |
|
|
|
|
näissä tuskissa tulosen,
vaivannoissa valkeaisen". |
fra gli spasimi del fuoco
e i tormenti della fiamma". |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
«Niin kuuli kulea kuuja,
nieli tuon sinervän siian.
Oli aikoa vähäisen:
tuli tuska nielijälle,
vaikea vajottajalle,
pakko paljo syönehelle. |
«Udì ciò la trota bianca,
inghiottì quel lavareto.
Ma passato un sol momento
colse l'avida un dolore,
uno spasimo violento,
un'angoscia il mangiatore. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
280 |
«Uiskenteli, kuiskenteli.
Uipi päivän, uipi toisen |
«Nuotò inquieta, da ogni parte,
nuotò un giorno, nuotò un altro, |
|
|
|
290 |
lohiluotojen lomia,
kalahauin kartanoita,
tuhannen nenitse niemen,
sa'an saaren kainaloitse.
Joka niemi neuvon pisti,
joka saari sai sanoman:
"Ei ole vienossa ve'essä,
Aluessa ankehessa
kalan kurjan appajata,
katalan kaottajata |
nelle buche dei salmoni
e dei lucci fra le grotte,
lungo mille promontori,
a cent'isole fra mezzo.
Ogni punta consigliava
ed ogni isola parlava:
"Non c'è qui, nell'acqua calma,
nello stretto lago d'Alu,
chi inghiottisca il miserello
e chi uccida il poverino |
|
|
|
|
tuskissa tulen palavan,
vaivannoissa valkeaisen". |
fra gli spasimi del fuoco
e i tormenti della fiamma". |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
«Niin tuli halea hauki,
nieli tuon kulean kuujan.
Oli aikoa vähäisen:
tuli tuska nielijälle,
vaikea vajottajalle,
pakko paljo syönehelle. |
«Venne allora il luccio grigio,
inghiottì la bianca trota.
Ma passato un sol momento
colse l'avido il dolore,
uno spasimo violento,
un'angoscia il mangiatore. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
300 |
«Uiskenteli, kuiskenteli.
Uipi päivän, uipi toisen |
«Nuotò inquieto, da ogni parte,
nuotò un giorno, nuotò un altro, |
|
|
|
310 |
lokkiluotojen lomitse,
kajavan kivikaritse,
tuhannen nenätse niemen,
sa'an saaren kainalotse.
Joka niemi neuvon pisti,
joka saari sai sanoman:
'Ei ole vienossa ve'essä,
Aluessa ankehessa
kalan kurjan nielijätä,
katalan kaottajata |
alle rocce nuotò presso,
agli scogli dei gabbiani,
lungo mille promontori,
a cent'isole fra mezzo.
Ogni punta consigliava
ed ogni isola parlava:
"Non c'è qui, nell'acqua calma,
nello stretto lago d'Alu,
chi inghiottisca il miserello
e chi uccida il poverino |
|
|
|
|
tuskissa tulen palavan,
vaivannoissa valkeaisen"». |
fra gli spasimi del fuoco
e i tormenti della fiamma"». |
|
|
|
|
|
|
|
|
Väinämöinen ed
Ilmarinen cercano di pescare questo
pesce con una rete di scorza, senza
riuscirvi |
|
Vaka vanha Väinämöinen,
toinen seppo Ilmarinen
nuotan niinisen kutovi, |
Il verace Väinämöinen
ed
Ilmari fabbro, insieme
intrecciarono una rete |
|
|
|
katajaisen kaikuttavi;
sen painoi pajuvesillä,
raian kuorilla rakenti. |
con la scorza del ginepro;
fu di salice coll'acqua
colorita e rinforzata. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
320 |
Vaka vanha Väinämöinen
työnti naiset nuottaselle. |
Il verace Väinämöinen
ordinò donne alla rete. |
|
|
|
|
Läksi naiset nuottaselle,
sisarekset silpomahan.
Soutelevat, luitelevat
niemi nientä, saari saarta,
lohiluotojen lomatse,
siikasaarien sivutse
ruskeahan ruoikkohon,
kaunihisen kaislikkohon. |
Venner donne per la rete,
sorelline per tirarla.
E remavan vivaci
fra le punte e gli isolotti,
fra gli scogli dei salmoni,
fra le punte delle trote,
fra canneti spumeggianti
ed in mezzo a svelti giunchi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
330 |
Pyritähän, pyyetähän,
ve'etähän, vellotahan |
Della rete alla manovra
attendevan con gran zelo; |
|
|
|
|
- nurin nuotta potketahan,
väärin veetähän apaja:
ei saa'a sitä kaloa,
kuta kilvoin pyyetähän. |
già calata l'avean dritta
e tirata su di sbieco:
ma non presero quel pesce
che smaniavan d'acchiappare. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
340 |
Veljekset vesille läksi,
miehet nuotalle menevät.
Pohetahan, potketahan,
ve'etähän, vennotahan
lahen suita, luo'on päitä,
Kalevan kivikaria: |
Venner i fratelli all'acque,
venner gli uomini alla rete.
La stendevan, la traevan,
la calavan, la tiravan
dentro i golfi, lungo i massi,
sopra lo scoglioso fondo: |
|
|
|
|
ei saa'a kaloa tuota,
mitä tarkoin tarvittihin.
Tullut ei halea hauki
vienoilta lahen vesiltä
eikä suurelta selältä:
kalat pienet, verkot harvat. |
ma non presero quel pesce
di che avean tanto bisogno.
Su non venne il luccio grigio
dalle chete acque del golfo
e nemmen dall'ampio dorso:
piccol pesce, rete rada. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
350 |
Jo tuossa kalat valitti,
hauki hauille sanovi,
kysyi siika säynähältä,
lohi toiselta lohelta: |
Si lagnavan di già i pesci
e diceva al luccio il luccio,
si volgea la trota al carpio,
al salmon chiedea il salmone: |
|
|
|
|
«Joko kuoli kuulut miehet,
katosi Kalevan poiat,
liinanuotan nuikuttajat,
lankapaulan laaittajat,
suuren tarpoimen talujat,
pitkän varren vaikuttajat?» |
«Sono dunque di già morti
di Kaleva i figli forti
che tessean reti di lino
e di canapa tramagli,
che pillavan con le lunghe
stanghe e i solidi bastoni?» |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
360 |
Kuuli vanha Väinämöinen.
Itse tuon sanoiksi virkki:
«Ei ole kuollehet urohot,
kaatunut Kalevan kansa. |
Udì il vecchio Väinämöinen
e rispose in questo modo:
«Quegli eroi non sono morti,
di Kaleva i figli forti. |
|
|
|
|
Yksi kuoli, kaksi syntyi,
joill' on tarpoimet paremmat,
varret vaaksoa pitemmät,
nuotat kahta kauheammat». |
Uno è morto, due son nati
che hanno pertiche migliori,
per pillar più lunghe stanghe,
reti buone più del doppio». |
|
|
|
|
|
|
|
